Puuta jalostava teollisuus on julkaissut monimuotoisuustiekartan jatkoksi esitteen, jossa esitellään yrityksissä tehtävää käytännön monimuotoisuustyötä. Esitteeseen on koottu case-esimerkkejä siitä, miten tiekartan 5+5 toimenpidettä viedään osaksi jokapäiväistä toimintaa ja metsien käsittelyä.
Esimerkeistä näkee, että keinot monimuotoisuuden edistämiseksi ovat laajat. Työvaiheet alkavat jo näyttöpäätteeltä, josta polku kulkee aina metsään asti. Oli kyse siis it-järjestelmistä tai kohteiden maastokartoituksesta, pelaavat kaikki keinot tärkeää paikkaa monimuotoisuustyössä.
Työtä monimuotoisuuden eteen tehdään siis paljon, mutta kuten todettu, maailma ei ole tässäkään tapauksessa vielä valmis. Mutta tästä päästäänkin mielestäni kiinnostavan kysymyksen äärelle. Jos haluamme yritysten ja metsänomistajien tekevän jatkossa yhä enemmän luonnon monimuotoisuuden hyväksi, miten varmistamme, että toimintaympäristö myös kannustaa siihen?
Hyvä esimerkki on lehtipuuosuuden lisääminen. Se on yksi monimuotoisuustiekartan toimenpiteistä, jolla voidaan vahvistaa metsien monimuotoisuutta ja elinvoimaisuutta. Kun metsissä ylläpidetään ja lisätään lehtipuustoa, monipuolistetaan samalla metsien puulajistoa ja luodaan edellytyksiä monipuolisemmalle lajistolle.
Mutta mitä tapahtuu, jos monimuotoisuuden kannalta hyvästä valinnasta seuraakin myöhemmin uusia rajoitteita metsän käyttöön?
Esimerkiksi pesimäaikaisten hakkuiden rajoitukset kohdistuvat erityisesti lehtipuuvaltaisiin kohteisiin. Tämä luo tilanteen, jossa porkkanan takana odottaakin keppi. Metsänomistajia ja yrityksiä kannustetaan lisäämään lehtipuiden osuutta monimuotoisuuden ja metsien elinvoimaisuuden vahvistamiseksi, mutta sama lehtipuuvaltaisuus voikin myöhemmin tarkoittaa tiukempia rajoituksia metsien käytölle. Tämä voi ymmärrettävästi saada osan metsänomistajista vetämään käsijarrusta.
Kyse ei ole siitä, etteikö luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvittaisi yhteisiä pelisääntöjä ja myös sääntelyä. Yllä mainittu lintujen pesimäajan turvaaminen on tärkeä tavoite. Samalla on kuitenkin tärkeää tunnistaa, millaiseen pattitilanteeseen saatamme asian kanssa päätyä, jos sääntelyn koura puristuu liian tiukalle. Jos haluamme yritysten ja metsänomistajien menevän vapaaehtoisissa toimissaan lainsäädännön vähimmäisvaatimuksia pidemmälle, hyvän tekemisen ei pitäisi myöhemmin kääntyä tekijäänsä vastaan.
Suomalaisessa monimuotoisuustyössä on paljon sellaista, mistä voimme olla ylpeitä. Tuloksia on syntynyt ja tekemisemme kiinnostaa myös maailmalla. Kun pyörät jo pyörivät oikeaan suuntaan, meillä hyvä pohja jatkaa työtä entistäkin kunnianhimoisemmin.