Uutishuone
Uutiset

Yllätyksetön riihi

Petteri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi puitiin ilman yllätyksiä.

Metsäteollisuus katsoo, että budjettiriihi jäi kasvupäätösten osalta odotetun vaatimattomaksi. Aiemmat investointikannusteet etenevät, mutta toisaalta teollisuuden kustannuksia lisääviä päätöksiä ei korjattu. Energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämisen tuen lakkauttaminen heikentää suomalaisen teollisuuden kilpailuasemaa tilanteessa, jossa muut maat kompensoivat teollisuutensa energiakustannuksia yhä voimakkaammin.

Myönteistä budjettiesityksessä on yhteisöveron alennuksen toteutuminen, tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kasvu, investointihyvityksen jatkovalmistelu sekä lisärahoitus teollisuuden lupaprosessien etusijamenettelyyn.

Vaikka Suomen talouden tilanne näyttää monin tavoin piristymisen merkkejä, on metsäteollisuuden suhdannetilanne edelleen heikko. Tuotantomäärät kasvavat ja yhtiöiden tehostamistoimet ovat parantaneet kannattavuutta, mutta jatkuva geopoliittinen epävarmuus heijastuu edelleen negatiivisesti suhdanneodotuksiin.

Ei nopeaa tukea logistiikan vaikeaan kilpailutilanteeseen

Korkeat energiahinnat ovat heikentäneet suomalaisen teollisuuden logistiikan kilpailukykyä.

Metsäteollisuus pitää erittäin harmillisena, ettei hallitus budjettiriihessään löytänyt keinoja logistiikan kilpailukyvyn tukemiseen nopealla aikavälillä. Esimerkiksi Ruotsi on reagoinut kasvaviin logistiikan kustannuksiin eri politiikkatoimin, Suomi ei edelleenkään. Tämä johtaa Suomen logistisen takamatkan pitenemiseen.

Toimivat ja tehokkaat väylät ovat tärkeä osa logistiikan kilpailukykyä. Onkin myönteistä, että hallitus esittää jatkoa hallitusohjelman mukaisille väylähankkeille, kuten Karjalan radan kehittämiseen ehdotetulle valtuuden korotukselle ja lisärahoitukselle. Karjalan rata on suomalaisen metsäteollisuuden kannalta keskeinen kilpailukykyä vahvistava hanke. Myönteistä on myös muiden väylähankkeiden edistäminen. Samalla kuitenkin huolestuttaa perusväylänpitoon osoitettu, tulevien vuosien riittämätön rahoitus.

Iloa Metsosta

Metsäteollisuus tervehtii ilolla riihen pientä, hyvää Metso-uutista. Hallitus esittää metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman toimeenpanoon viiden miljoonan euron lisärahoitusta. Metso-ohjelma on yksityisille metsänomistajille tarkoitettu vapaaehtoinen metsien suojelu- ja monimuotoisuusohjelma, joka on tuottanut erittäin hyviä tuloksia. Sen sijaan on valitettavaa, ettei kestävää metsänhoitoa edistävän METKA-järjestelmän rahoitusta vahvistettu. Järjestelmän tarpeellisuudesta kertoo se, että kuluvan vuoden tukirahat ovat jo tässä vaiheessa vuotta loppuneet.

TeollisuuspolitiikkaEduskuntavaalit 2027InvestoinnitKansainvälinen kauppaKauppapolitiikkaKilpailukykyLogistiikkaLuonto ja ympäristöMetsien hoito ja käyttöMonimuotoisuusTalouspolitiikkaTutkimus ja innovaatiotUncategorized

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Paula Lehtomäki

Toimitusjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit

Puupohjaiset tuotteet nähdään syystä mahdollisuutena siirtyä uusiutumattomien raaka-aineiden hyödyntämisestä kohti uusiutuvia. Jos puupohjaisia tuotteita edistetään, yleinen linja on, että tuotteisiin

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Blogit
Tarvitsemme liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistuksen, jossa valtion verotulot, päästövähennystavoitteet ja Suomen logistiset olosuhteet sovitetaan yhteen.
Blogit
Päästökaupan tulee säilyy tehokkaana, markkinaehtoisena ja investointeja tukeva­na ilmastopolitiikan välineenä myös tulevaisuudessa.
Uutiset
Metsäteollisuus tuottaa Suomeen noin 166 500 työpaikkaa, koostaa 17,4 miljardin euron arvonlisän ja tuo lähes neljän miljardin euron verokertymän.
Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.