Tuore korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 lentää korkealla, mutta kärsii silti rohkeuden puutteesta.

Todettakoon aluksi, että visio sisältää paljon kannatettavaa. On esimerkiksi ilahduttavaa, että visiossa tunnustetaan entistä selvemmin korkeakoulujen ja yritysten yhteistyön merkitys sekä esitetään hyviä linjauksia sen vahvistamiseksi. Visiossa korostetaan myös jatkuvaa oppimista sekä tutkintoa pienempiä osaamiskokonaisuuksia, joilla voidaan vastata työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin.

Näiden ja muiden positiivisten elementtien rinnalla visio jättää kuitenkin useat keskeiset kysymykset avoimiksi.

Tutkimus tapahtuu jatkossakin myös fyysisessä tilassa

Korkeakouluvisiossa tutkimusinfrastruktuurit näyttäytyvät ennen kaikkea digitaalisen tutkimuksen näkökulmasta. Tekoäly, datatalous ja suurteholaskenta ovat kiistatta tärkeitä, mutta bittien ohella Suomi tarvitsee myös rautaa: laboratorioita, kenttäasemia ja maasto-opetusta.

Esimerkiksi materiaalitutkimuksen, prosessiteollisuuden tai metsätieteiden tulevaisuutta ja osaajia ei rakenneta pelkästään datan avulla. Tarvitaan myös käytännön tekemistä kädet savessa, karikkeessa tai vaikkapa nanosellussa.

Fyysiset tutkimus-, teknologia- ja koulutusinfrastruktuurit ovat kalliita, mutta välttämättömiä laadukkaalle tutkimukselle ja koulutukselle. Niiden merkitys olisi ansainnut visiossa nykyistä näkyvämmän roolin.

Rohkea uudistuminen tarvitsee rohkeaa keskustelua

Erityyppisiä tutkimusinfrastruktuureja koskevien kysymysten lisäksi visio jättää avoimeksi myös erittäin keskeisen teeman: millaisella korkeakouluverkolla Suomi aikoo vastata tulevien vuosikymmenten osaamistarpeisiin? Suomessa toimii tällä hetkellä 13 yliopistoa, Maanpuolustuskorkeakoulu ja yli kaksikymmentä ammattikorkeakoulua. Kyse on varsin laajasta korkeakouluverkosta reilun viiden miljoonan asukkaan maassa, jossa ikäluokat pienenevät ja jonka julkinen talous on paineessa.

Visiossa kyllä todetaan, että korkeakoulujärjestelmää tulee uudistaa rohkeasti ja että korkeakoulujen yhteistyötä pitää vahvistaa. Tavoite on hyvä, mutta käytännössä kirjaukset jäävät vielä ylätasoisiksi.

Epämääräisyys jättää korkeakoulut ja alueet arvailemaan, mitä uudistamisella käytännössä tarkoitetaan ja mitä se voi merkitä niiden tulevaisuudelle. Myös nuoret tekevät parhaillaan koulutus- ja uravalintojaan, joiden vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Heilläkin on oikeus mahdollisimman selkeään näkymään siitä, millaista korkeakoulujärjestelmää Suomessa tavoitellaan ja miten sitä aiotaan kehittää.

Juuri näistä syystä olisi tärkeää käydä jo nyt avointa ja rohkeaa keskustelua siitä, millainen korkeakouluverkko parhaiten turvaa laadun, vaikuttavuuden ja saavutettavuuden myös vuonna 2040.