Uutishuone

Lausunnot

Metsäteollisuus ry vaatii muutosta pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen kansalliseen toimeenpanoon

Metsäteollisuus ry arvostelee tuoreessa lausunnossaan EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (PPWR) toimeenpanoa merkittävästi viivästyneiden komission tulkintaohjeiden vuoksi. Järjestön mukaan yrityksillä ja jäsenmailla ei ole edellytyksiä valmistautua elokuussa 2026 voimaan tuleviin velvoitteisiin, koska keskeisiä linjauksia puuttuu edelleen. Metsäteollisuus korostaa, ettei jäsenmaiden tulisi hyväksyä lainsäädäntöprosessia, jossa tulkintaohjeet saapuvat liian myöhään tai vasta säädösten voimaantulon jälkeen.

Keskeisin muutosvaatimus kohdistuu jätelain 52 §:ään ehdotettuun säännökseen, joka velvoittaisi tuottajayhteisöt ohjaamaan jopa viisi prosenttia maksuistaan jätteen synnyn ehkäisyyn. Metsäteollisuus ry katsoo tason olevan kohtuuttoman korkea ja esittää sen rajaamista yhteen prosenttiin. Järjestön mukaan viiden prosentin enimmäisosuus loisi miljoonien eurojen lisäkustannukset ilman varmuutta toimien ympäristövaikutuksista, heikentäisi yritysten investointikykyä ja voisi johtaa tehottomien hankkeiden rahoittamiseen.

Lausunnossa korostetaan, että rahoituksen tulisi perustua osoitettuun tehokkuuteen ja sen vaikuttavuutta tulisi arvioida säännöllisesti. Lisäksi Metsäteollisuus ry painottaa, että viranomaisten on viipymättä julkaistava tarvittavat tulkintaohjeet, jotta yritykset voivat valmistautua sääntelyn toimeenpanoon.

KiertotalousEuroopan unioniLausunnot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Aaron Vuola
Kiertotalous- ja ympäristöpäällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Metsäteollisuus ry pitää myönteisenä, että Euroopan komission ehdotus EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi tunnistaa teollisuuden hiilivuotoriskin, teknisten hiilidioksidipoistojen kasvavan merkityksen sekä talvimerenkulun
Lausunnot
Joutoalueiden metsittäminen on tärkeä keino vahvistaa hiilinieluja ja hillitä ilmastonmuutosta. Samalla voidaan kasvattaa tulevaisuuden puuntuotantoa.
Lausunnot
Metsäteollisuus näkee vetytaloudessa merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti bioperäisen hiilidioksidin hyödyntämisessä esimerkiksi synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien tuotannossa.
Blogit
Suometsätaloudessa voidaan saada käytännön ratkaisuilla ja osaamisen kehittämisellä aikaan paljon hyvää.
Blogit
Monimuotoisuustiekartta on osa meidän vahvaa tietopohjaamme, pitkää monimuotoisuustyömme historiaa ja kasvavaa joukkoa konkreettisia tekoja, joiden varaan rakentaa tulevaisuutta.
Blogit
PEFC Forest Forum kokosi yhteen osallistujia 40 eri maasta, joita kaikkia yhdisti sama tavoite: kestävä metsätalous.