Perusopetukseen voi vaikuttaa kahdella tavalla: antamalla palautetta opetussuunnitelmista ja yhteistyöllä koulujen kanssa.
Parin viikon kuluttua lähes 30 000 yläkoululaista saa tilaisuuden näyttää metsätietonsa valtakunnallisessa Metsävisassa. Metsävisa onkin eräänlainen metsäalan ”Pisa”, jonka yhteydessä voi arvioida opetussuunnitelmien muuttumista oppimistuloksiksi.
Kun varsinaisen Pisa-tutkimuksen tulokset julkistettiin viime vuonna, uutispuhuri kävi niiden kimppuun välittömästi. Ministereitä myöten useilla tahoilla oli välittömästi sanansa sanottavana tulosten notkahtamisesta. Keskustelu laantui nopeasti ja jäi vaille syvempää ulottuvuutta.
Opetusministeri ehätti vaatimaan peruskoulun päivittämistä ja opiskelumotivaation vahvistamista. Tuntijaon ja opetussuunnitelmien yhteyttä tuloksiin ei juuri pohdittu. Mitäpä jos niiden vaikutusta oppimistuloksiin selvitettäisiin?
9-luokkalaisten Pisa-tulokset ovat heikentyneet, mutta Suomi on edelleen OECD-maiden parhaimmistoa. Parasta menestys on kuitenkin ollut silloin, kun käytössä olivat vuonna 1994 hyväksytyt opetussuunnitelmat.
Noissa suunnitelmissa valinnaisaineiden osuus oli suurimmillaan ja eri aineiden opetussuunnitelmissa oli väljyyttä. Seuraavissa, vuonna 2004 hyväksytyissä suunnitelmissa valinnaisuutta karsittiin kovalla kädellä ja lukuaineiden osuus kasvoi. Tuloksena näyttää olevan, että jo alaluokilla opetus on osalle liian vaikeaa ja teoreettista.
Pisa-tulokset nostavat huolenaiheeksi koulun asenneilmapiirin: koulukielteisyys on yleistynyt. Ei voi olla hyväksi, jos oppilaan uteliaisuus ja kiinnostus eri aineisiin katoaa jo alakoulussa. Myös erityistuen piirissä olevien oppilaiden osuus on kasvanut. Kaikki eivät näytä oppivan kaikkea, mutta onko tarpeenkaan?
Teoriasta käytäntöön
Nyt valmisteilla olevissa opetussuunnitelmissa kestävä kehitys on tärkeässä asemassa. Niin on ollut myös Metsävisan kysymyksissä. Vastauksista olemme kuitenkin havainneet, että käsite ei avaudu oppilaille käytännön esimerkkeihin asti.
Ihmiskunnalle kestävä kehitys käy kuitenkin koko ajan tärkeämmäksi asiaksi. Esimerkiksi metsien kestävän käytön mahdollisuudet yhteiskunnan kehittämisessä ovat palanneet keskustelun aiheeksi ryminällä. Odotukset metsäpohjaista biotaloutta kohtaan ovat valtavat. Toivottavasti tämä mahdollisuus havaitaan myös uusissa opetussuunnitelmissa.
Kun tiedon soveltaminen ja käytännönläheinen oppiminen ovat koulutyössä avainasemassa ja kouluja kannustetaan hakemaan kumppaneita ympäröivästä yhteiskunnasta, kestävään kehitykseen panostavalla elinkeinoelämällä ja yrityksillä olisi nyt näytön paikka.
Hyvä esimerkki oma-aloitteisuudesta oli metsäteollisuuden syksyn kampanja, jossa parisataa teollisuuden lähettilästä kävi 300 yläkoululla kertomassa uusiutuvan luonnonvaran kestävästä käytöstä ja siitä, millaista osaamista siinä tarvitaan.
Yhteistyö tukee opetusta. Se tuo oppitunneilla opitun eläväksi elämäksi ja saa nuoret kiinnostumaan sekä omasta että maailman tulevaisuudesta.
Nyt kannattaakin olla hereillä. Opetussuunnitelmien perusteet tulevat keväällä verkkoon, missä jokainen voi niitä kommentoida ‒ ja sitä myös toivotaan.
