Uutishuone

Blogit

Yhteistyöllä lisää lahopuuta talousmetsiin

Metsälajeistamme neljännes eli yhteensä noin 5000 lajia on riippuvaisia lahopuusta. Lahopuu onkin yksi tärkeimmistä metsäluonnon monimuotoisuuteen vaikuttavista metsän rakennepiirteistä.

Metsäalalla lahopuun merkitys on tunnistettu ja siksi talousmetsissä on jo vuosikymmenten ajan tehty toimia, joilla lahopuun määrää pyritään lisäämään. Kun metsäsertifiointi käynnistyi Suomessa 30 vuotta sitten, tuli säästöpuiden jättämisestä osa normaalia metsätalouden toimintaa. Säästöpuut palvelevat monia eliölajeja muuttuessaan vähitellen ensin elävistä puista pystylahopuuksi ja lopulta maalahopuuksi.

Vielä säästöpuiden jättämistäkin kustannustehokkaampaa on olemassa olevan lahopuun säilyttäminen metsätalouden toimenpiteissä. Jos taas metsässä ei ennestään juuri ole kuollutta puuta, saadaan sitä muodostumaan nopeammin tekemällä tekopökkelöitä. Kun elävä puu katkaistaan muutaman metrin korkeudelta, lahoaa pystyyn jäävä pökkelö nopeasti.

Lisää tietoa ja osaamista lahopuukysymyksissä

Metsälajien uhanalaistumiskehityksestä ja uhanalaistumisen syistä on viime vuosina saatu uutta tietoa. Siksi lahopuuhaasteeseenkin on tartuttu aikaisempaa pontevammin. On selvää, että lisäämällä talousmetsien lahopuumäärää voidaan vaikuttaa positiivisesti monen lajin elinolosuhteisiin.

Metsäteollisuus käynnisti vuonna 2017 Lisää lahopuuta talousmetsiin -toimintaohjelman, jolla on selkeä tavoite: lisätään talousmetsien lahopuumäärää ja parannetaan metsiin jäävän lahopuun laatua. Keskeistä toimintaohjelmassa on kasvattaa tietoutta lahopuun merkityksestä sekä lahopuun lisäämisen keinoista. Myös metsäteollisuuden puunostajat ovat sitoutuneet varmistamaan henkilöstönsä sekä korjuu- ja metsäpalveluyrittäjien tietämyksen lahopuun merkityksestä. Lisäksi lahopuukysymykset otetaan esille metsänomistajien kanssa aina puukaupan yhteydessä.


Monimetsä − Luonnonhoito mukana talousmetsien arjessa

Metsäalan yhteisen Monimetsä -hankkeen tavoitteena on tietoisuuden ja osaamisen lisäämisen kautta ylläpitää ja parantaa metsäelinympäristöjen ja vesistöjen tilaa. Vuonna 2016 käynnistynyt, nyt jo toiseen vaiheeseen edennyt maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke edistää luonnonhoitoa osana talousmetsien arkea. Metsäteollisuuden lahopuuohjelman tapaan myös Monimetsä-hankkeessa keskeisessä roolissa on metsänomistajien luonnonhoitotavoitteiden siirtyminen käytännön toteutuksen tasolle.

Metsäala on sitoutunut tekemään yhdessä töitä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen. Kun koko ketju metsänomistajasta ja puunostajasta metsätaloustoimenpiteiden toteuttajaan tekee töitä saman tavoitteen eteen, saadaan tuloksia parhaiten aikaiseksi.

LuontoLuonto ja ympäristö

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uutiset
Suomalainen metsäala tekee paljon vapaaehtoisia toimia, joiden tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta ja kääntää metsälajien uhanalaistumiskehitys laskuun.
Blogit
PEFC-sertifiointi toimii käytännön työkaluna, joka yhdistää monimuotoisuuden turvaamisen ja aktiivisen metsänhoidon ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Uutiset
Afryn tekemä, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystä.