Metsätalouden yhteydessä toteutettavia, luonnon tilaa vahvistavia toimia on tehty jo noin 30 vuoden ajan. Samaan aikaan metsien suojelupinta-ala on moninkertaistunut. Näiden toimien ja rajoitusten vaikutukset näkyvät usein vasta pitkän ajan kuluttua. Siksi rakenteelliset ja lajistolliset muutokset näkyvät tämän päivän metsäluonnossamme vasta osittain.
Puuta jalostavan teollisuuden halu investoida Suomeen on pitkään kannustanut metsänomistajia pitämään huolta metsien elinvoimasta ja kasvattamaan metsävaroja. Puuston tilavuus metsämaalla on puolitoistakertaistunut kuluneen 40 vuoden aikana.
Positiivinen suunta näkyy eri puulajiryhmissä. Lehtipuuston määrä on lähes kaksinkertaistunut Etelä-Suomessa.
Monimuotoisuudelle tärkeää haapaa on tuplasti enemmän. Myös koivun ja useiden harvinaisten lehtipuulajien tilavuus on kasvanut. Riskinä tulevaisuuden metsille on se, että Etelä-Suomen nuoret metsät ovat kuusivaltaistuneet.
Metsäsertifioinnin laajamittainen käyttöönotto Suomessa toi säästöpuut osaksi metsien käsittelyä. Pääosin tästä syystä avohakkuukohteille säästetyn elävän puun määrä on lähes kolminkertaistunut talousmetsissämme 30 vuoden aikana.
Järeiden puiden määrä on kasvanut, Etelä-Suomessa lähes kaksinkertaistunut 1980-luvulta lähtien.
Kuolleen runkopuun määrä on kasvanut Etelä-Suomessa.
Kuolleen puun määrän kasvua selittää sekä metsiin jäävän puuston kuoleminen että jo kuolleen puun säästäminen metsään. Pohjois-Suomessa kuolleen puun määrä on vähentynyt sekä talous- että suojelumetsissä, koska laajamittaisia myrskytuhoja ei ole ollut vuosikymmeniin. Väheneminen on kuitenkin viimeisimmissä seurannoissa pysähtynyt.
Monimuotoisuustoimien lisäksi eri metsänkäsittelymenetelmät vaikuttavat metsälajiston tilaan ja kehitykseen. Maanmuokkauksen muuttuminen vähemmän maanpintaa rikkovaksi on parantanut varpukasvien menestymistä. Mustikan, puolukan ja variksenmarjan peitteisyydessä on tapahtunut positiivinen käänne 1990-luvulta tähän päivään. Myös metsäkerros- ja seinäsammal ovat runsastuneet.
Samaan aikaan suolajiston taantuminen on jatkunut, mikä johtuu viime vuosisadalla ojitettujen soiden kuivumisesta ja muuttumisesta turvekankaiksi. Muun muassa osa rahkasammallajeista sekä juolukka ja lakka ovat vähentyneet.
