Uutishuone

Blogit

Vastuullisuus on sitoutumista jatkuvaan työhön

Tänään nostamme lipun salkoon YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden puolesta. Metsäteollisuudella on tärkeä rooli tavoitteiden saavuttamisessa. Vastuullisuustyön keskiössä ovat tieto, taito ja motivaatio.

Metsäteollisuudella on syvät juuret vastuullisuustyössä ja se on ollut arkipäiväämme jo vuosikymmeniä. Olemme suuri toimija ja työllistäjä Suomessa. Metsäteollisuuden arvoketjussa, metsissä, teillä, tehtailla ja toimistoilla työskentelee yli 82 000 henkeä. Vuoden jokaisena työpäivänä Suomessa avataan noin 400-500 uutta puunkorjuutyömaata, joista puuta kuljetetaan ympäri Suomea sijaitseviin toimipisteisiimme ja sieltä maailmalle. Arvoketjumme on pitkä, joten vastuumme toimialana ihmisille, ympäristölle ja taloudelle on merkittävä.

Hukkajoen elokuiset tapahtumat ovat painuneet meidän kaikkien muistiin. Tapaus ei edusta toimialamme arvoja tai tahtotilaa, mutta olemme sen myötä paikantaneet toimintaketjustamme kehityskohteita. Meidän on parhaan kykymme mukaan varmistettava toimialamme jokaiselle työntekijälle riittävä tieto, taito ja motivaatio vastuullisuuskysymysten edessä ja antaa näin mahdollisuus hyvään työhön. Meidän on oltava varmoja siitä, että alamme ohjeita ja prosesseja noudatetaan ja että luonnon monimuotoisuuden merkitys ymmärretään arvoketjumme jokaisessa vaiheessa.

Luonnon kunnioittaminen ja sen monimuotoisuuden vaaliminen ovat muun vastuullisuustyön ohella alamme elinehtoja. Pitkäjänteisen ja tavoitteellisen työn ansiosta alamme suuryritykset ovat vuodesta toiseen pärjänneet erinomaisesti erilaisissa vastuullisuusmittauksissa. Periaatteemme vastuullisuudessa ohjaavat toimialaamme niin kotimaassa kuin ulkomailla. Maailmanlaajuisissa hankinta- ja toimitusketjuissamme saattaa olla jopa kymmeniä tuhansia toimijoita, mutta kaikilta edellytetään sitoutumista yritystemme vastuullisuuden ja etiikan toimintaperiaatteisiin. Varmistaakseen tämän yrityksemme ovat panostaneet hankinta- ja toimitusketjujensa läpinäkyvyyteen.

Pitkäjänteisen ja tavoitteellisen työn ansiosta alamme suuryritykset ovat vuodesta toiseen pärjänneet erinomaisesti erilaisissa vastuullisuusmittauksissa.

Tänä päivänä yritystemme vastuullisuustavoitteissa ja sitoumuksissa korostuvat entistä voimakkaammin ilmasto-, biodiversiteetti-, vesi-, ja yhteiskuntavastuun teemat. Samat teemat näkyvät alamme yhteisissä hankkeissa kuten vastuullisuussitoumuksissa, ilmastotiekartassa ja puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartassa. Näiden selvitysten ansiosta tiedämme muun muassa olevamme oikealla tiellä kohti fossiilittomia tehtaita ja metsiemme monimuotoisuuden tilan kehittyvän monien rakennepiirteiden osalta positiiviseen suuntaan.

Vastuullisuudessa ei kuitenkaan olla koskaan valmiita. Tiedon ja taidon lisääntyessä myös työmäärä jatkaa kasvuaan. Olemme muun muassa aloittaneet pienvesiä koskevan hankkeen, jonka tavoitteena on tuottaa selkeyttä metsäteollisuuden vesistövaikutusten tunnistamiseen ja yhtenäistää tulkintoja. Metsäteollisuus ry on myös vastikään liittynyt Valtioneuvoston rasisminvastaiseen kampanjaan ja lokakuussa julkaisemme toimialamme vastuullisuussitoumusten kolmannen väliraportin. Myös jäsenyrityksemme jatkavat omia kunnianhimoisia ohjelmiaan vastuullisuuden eri osa-aloilla.

Tänään haluamme osoittaa YK:n lipullamme sitoutumisestamme kestävän kehityksen tavoitteisiin ja kertoa tekevämme aktiivisesti töitä entistä paremman huomisen eteen. Teemme sen yhtä aikaa sekä ylpeinä ja pää pystyssä että nöyrinä ja jatkuvaan parannukseen tähdäten.

Tietoa meistäVastuullisuussitoumukset

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Paula Lehtomäki
Toimitusjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä