Uutishuone

Blogit

Vaaleanpunaisilla hiuksilla metsäteollisuuden palveluksessa

Tänä vuonna metsäteollisuuden koulukampanjalla on innostava ja paljon kertova nimi: Mahdollisuuksien metsä – Suomen suurin työpaikka. Maamme metsäteollisuus työllistää suoraan n. 42 000 henkilöä, ja koko tuotantoketjusta työpaikkansa löytää n. 150 000 suomalaista. Tämän lisäksi Suomen suurin vientiala tarjoaa n. 37 000 alan ammattilaiselle töitä myös ulkomailla. Neljäsosa metsäteollisuuden nykyisestä työvoimasta jää eläkkeelle seuraavan 10 vuoden kuluessa. Lisäksi alan uudet investoinnit ja tuotekehitys luovat uusia työpaikkoja. Metsä on siis tulevaisuudessakin Suomen suurin työpaikka.

Suurin osa metsäteollisuudessa tällä hetkellä työskentelevistä on miehiä. Koululaisilta metsäalan ammatteja kysyessäni saan vastaukseksi yleensä ensin metsurin ja metsäkoneenkuljettajan, minkä jälkeen luokkaan laskeutuu hiljaisuus. Oppilaat voivatkin ihmetellä, mitä pinkkiin mekkoon pukeutunut kampanjalähettiläs tekee miehiseksi mielletyllä alalla. Metsäala sopii kuitenkin loistavasti myös meille naisille, ja meitä onkin tullut alalle viime vuosina yhä enemmän. Minä muiden mukana. Yksi tämän kampanjan tavoitteista on lisätä alan vetovoimaa kertomalla nuorille alan työtehtävien laajasta kirjosta, alan hienoista innovaatioista ja vastuullisuudesta.

Töihin tälle puuntuoksuiselle alalle pääsee hyvin erilaisten koulutuspolkujen kautta. Noin puolella on tekniikan koulutus, ja vain alle 10 prosentilla on maa- ja metsätalousalan opintojen paperit kädessään. Minä tulin metsäteollisuuden palvelukseen kaupallisen koulutuksen jälkeen otettuani ensin vauhtia opetustehtävien, matkailualan ja median puolelta. Mielestäni kaikesta aikaisemmasta työkokemuksestani on hyötyä nykyisessä työssäni puunjalostusyrityksen markkinointitehtävissä.

Yli 200 metsäteollisuusyritysten edustajaa lähtee jälleen marraskuussa kiertämään noin 330 yläkoulua ympäri Suomen, eteläisestä Helsingistä aina Lapin Vuotsoon saakka. Minä olen yksi innokkaista metsälähettiläistä. Tiesitkö, että puusta saatavasta liukosellusta jatkojalostetaan lisäaineita myös kosmetiikkatuotteisiin? Esimerkiksi siihen hiustenmuotoilutuotteeseen, jolla laitan vaaleanpunaiset hiukseni nätisti ennen lähtöäni Mahdollisuuksien Metsä –kouluvierailulle tapaamaan metsäteollisuuden tulevaisuuden osaajia.

Mahdollisuuksien metsä – Suomen suurin työpaikka

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
FSC-järjestelmä tuo yhteen eri taustoista tulevat sidosryhmät – metsänomistajat, yritykset ja kansalaisjärjestöt.
Uutiset
MMM Sami Oksa on nimitetty Metsäteollisuus ry:n uudeksi metsäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
Uutiset

Suomalaisen metsänhoidon ympäristövaikutuksista on nyt saatavilla kattavaa ja laadukasta dataa kansainvälisessä ecoinvent-tietokannassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisen metsänhoidon tilastotieto

Uutiset
Metsäteollisuus katsoo, että EU:n metsäkatoasetusta tulisi soveltaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 30.12.2025 alkaen. Jos asetusta muutetaan, valmistelulle on varattava riittävä aika.
Uutiset
Puukaupan hiipuminen ja kantohintojen korkea taso kertovat toimintaympäristön epävarmuudesta. Metsien pitkän aikavälin tuottavuus ja arvo riippuvat aktiivisesta ja oikea-aikaisesta metsänhoidosta.
Blogit
EU:ssa ilmastokestävyyden ja riskienhallinnan kehittäminen on noussut yhä tärkeämmäksi teemaksi. Ratkaisuja tarvitaan sekä päästöjen vähentämiseen että sopeutumiseen muuttuvaan ilmastoon.