Uutishuone

Uutiset

Tietopaketti metsäteollisuuden tärkeimmistä EU-asioista päivitetty

”Euroopan unioni on metsäteollisuudelle tärkeä taloudellinen ja poliittinen yhteisö. EU:n sisämarkkinat ovat metsäteollisuuden merkittävin markkina-alue ja huomattava osa alan kilpailuedellytyksiä koskevasta sääntelystä tulee EU:sta. Hyvä esimerkki löytyy ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä biopohjaisesta kiertotaloudesta, joiden edistämisessä EU:lla on aktiivinen rooli. Metsäteollisuus perustuu uusiutuvan luonnonvaran kestävään hyödyntämiseen ja valmistaa hiiltä varastoivia tuotteita, jotka voidaan kierrättää ja käyttää energiaksi elinkaarensa lopussa. Parhaimmillaan EU:n toimet siis vauhdittavat ja varmistavat metsäteollisuuden toiminnan ja tuotteiden menestystä.”Metsäteolllisuus ry on koonnut julkaisuksi metsäteollisuuden kannalta ajankohtaisimmat edunvalvontakysymykset EU:ssa. Asiantuntijamme antavat mielellään lisätietoja. Julkaisu on ladattavissa täältä.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Asta Valamo
Viestintäasiantuntija

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä

Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä viestinnän parissa. Työn aloitus huhtikuussa.