Kuolleet, lahoavat puut ovat metsään jätettyinä merkittäviä hiilivarastoja ja ne ovat välttämättömiä monien lajien elinolosuhteiden kannalta, pesäpuina tai ravintona. Noin neljännes Suomen metsälajeista on riippuvaisia kuolleesta puusta.
Käytännön metsätaloudessa tarvitaan kustannustehokkaita tapoja lahopuumäärien arviointiin. Lahopuun määrän ja laadun seuranta on tärkeää, jotta saadaan palautetta jo tehdyistä luonnonhoitotoimista. Siten niitä osataan jatkossa kehittää oikeaan suuntaan.
Kuolleen puun tunnistamista kaukokartoituksella ja etenkin laserkeilaamalla on tutkittu paljon, mutta menetelmiä ei vielä ole otettu operatiiviseen käyttöön. Eniten on tehty maalahopuiden tunnistamista koskevaa tutkimusta kaatuneen puun aikaansaaman pitkän vaakakaiun avulla. Ongelmana kuitenkin on varsinkin sulkeutuneessa metsässä saada kaikuja maapuista ja lisäksi aluskasvillisuus vaikeuttaa havainnointia. Kun aikaa kuluu puun kaatumisesta, maapuun tunnistaminen vaikeutuu sen lahotessa ja kerätessä kasvillisuutta päälleen.
Toinen mahdollisuus tunnistaa maalahopuuta on verrata latvuksessa tapahtunutta muutosta kahden eri ikäisen aineiston muutostulkinnalla. Yksittäiset tarkastelujakson aikana kaatuneet puut pystytään tunnistamaan muutostulkinnalla melko hyvin, ja menetelmän avulla saadaan arvio myös lahopuiden koosta ja kokonaismäärästä esimerkiksi hehtaarikohtaisesti. Lisää tutkimustietoa kuitenkin tarvitaan esimerkiksi siitä, riittääkö 6 vuoden kierto muutosten havaitsemiseen. Näin pitkällä kuvausvälillä useat kuolleet puut saattavat jäädä huomaamatta, koska suurelle osalle metsäalueista tehtäisiin tällä aikavälillä jo toimenpiteitä, kuten harvennuksia. Muutostulkintaan perustuvalla menetelmällä saadaan lisäksi kartoitettua vain tarkasteltavan ajanjakson aikana kaatuneet puut, joten pidemmälle lahonneen puuston kartoitus vaatii vuosikymmeniä kattavan keilausaineiston.
Tänä vuonna on alkanut uusi valtakunnallinen metsävaratietojen inventointikierros, jonka aikana Suomen metsävarat kartoitetaan entistä tiheämpipulssisella, 5 pisteen lasertiheydellä. Uusi keilaus voi parantaa lahopuukeskittymien tunnistamista, mutta haasteita on vielä paljon. On tosiasia, että yksittäiset pystyssä tai maassa olevat lahonneet tai kuolleet puut eivät erotu muun puuston seasta inventoinnissa käytettävällä pistetiheydellä. Tutkimuksissa käytetyt keilaustarkkuudet ovat olleet esimerkiksi 20 tai vielä useampia pisteitä neliölle, joten puhutaan huomattavasti tiheämmistä keilausaineistoista, kuin mitä nyt vuonna 2020 alkaneessa laserkeilauksessa käytetään.
Kaukokartoituksen tarjoamia mahdollisuuksia on siis vielä selvitettävä syvemmin. Esimerkiksi dronella kuvatuista aineistoista voidaan erottaa yksittäisetkin lahopuut, mutta aineistoa ei toistaiseksi ole kustannustehokasta kerätä laajoilta alueilta. Metsäkeskus kuitenkin hankkii tarkastustoimintaa varten dronekuvamateriaalia noin 1000 kohteelta vuodessa ja tulevaisuudessa dronen hyödyntäminen metsätaloudessa laajenee. Onkin tärkeää, että Metsäkeskuksella on valmius tallentaa lahopuutietoa paikkatietoon eri tietolähteistä, oli kyseessä maasto- tai kaukokartoitustieto.
