Uutishuone

Artikkelit

Vientiteollisuuden taloudelliset vaikutukset: Yli 46 prosenttia bkt:stä, lähes 1,1 miljoonaa työpaikkaa

Vientiteollisuuden yrityksillä on jopa suurempi vaikutus Suomen kansantalouteen kuin on aiemmin arvioitu. Tuoreen selvityksen mukaan vientiteollisuuden yritykset luovat suoraan ja välillisesti yli 46 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.Lähes 1,1 miljoonalla suomalaisella on työpaikka vientiteollisuuden ansiosta. Kymmenen työpaikkaa vientiteollisuudessa luo 13 työpaikkaa muilla toimialoilla.Tiedot perustuvat selvitykseen, jonka konsulttiyhtiö KPMG laati Teknologiateollisuus ry:n, Kemianteollisuus ry:n ja Metsäteollisuus ry:n toimeksiannosta. KPMG hyödynsi laskelmien teossa myös Oulun yliopiston asiantuntemusta. Selvityksessä tarkasteltiin vuotta 2017.Vientiteollisuuden kokonaisvaikutus arvonlisään oli viime vuonna 90 miljardia euroa eli yli 46 prosenttia Suomen BKT:n arvonlisäyksestä, joka oli 193,3 miljardia euroa vuonna 2017. Tämä sisältää vientiyritysten suoran vaikutuksen, välillisen vaikutuksen muihin toimialoihin sekä vientiyritysten tuoman lisän yksityiseen kulutukseen ja sitä kautta kansantalouteen. Verotuloja vientiteollisuus toi viime vuonna Suomeen kokonaisuudessaan yli 28 miljardia euroa.Vientiteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 470 000 ihmistä, mutta välillisten vaikutusten ansiosta työtä syntyy kaikkiaan lähes 1,1 miljoonalle ihmiselle. Vientiteollisuuden vaikutus palveluelinkeinoihin on erityisen suuri: vientiteollisuus synnyttää palveluihin yli 500 000 työpaikkaa eli enemmän kuin on vientiyritysten omia työpaikkoja. Merkittäviä työllisyysvaikutuksia on myös alkutuotantoon sekä vientiteollisuuden ulkopuoliseen jalostukseen, kuten rakentamiseen ja energiahuoltoon.KPMG:n laatimassa selvityksessä tarkastellaan koko suomalaista vientiteollisuutta. Teknologiateollisuuden, metsäteollisuuden ja kemianteollisuuden yritysten rooli on viennissä aivan keskeinen. Teknologiateollisuuteen kuuluvat myös tietotekniikka- sekä suunnittelu- ja konsultointialan palveluyritykset.Selvitys perustuu Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpitoon, panos-tuotosmalliin pohjautuviin laskelmiin sekä verohallinnon tilastoihin. Laskelmissa on otettu huomioon vientiteollisuuden yritysten jatkuva toiminta ja investoinnit, niiden välilliset kokonaisvaikutukset sekä vientiyritysten synnyttämän verokertymän vaikutukset julkiseen talouteen.Vientiteollisuuden taloudelliset vaikutukset tiivistetysti:-Vientiteollisuus synnyttää Suomessa lähes 1,1 miljoonaa työpaikkaa, mikä on 43% kaikista työpaikoista-10 työpaikkaa vientiteollisuudessa luo 13 työpaikkaa muualle talouteen; vaikutus palveluihin on erityisen suuri: jokainen vientiyrityksen työpaikka synnyttää enemmän kuin yhden työpaikan palveluissa-Vientiteollisuuden luoma arvonlisä talouteen on 90 miljardia euroa eli yli 46% BKT:n arvonlisäyksestä-Vientiteollisuus tuo Suomeen yli 28 miljardin euron verotulotLisätietoja:Metsäteollisuus ry:n johtaja, pääekonomisti Maarit Lindström, maarit.lindstrom@metsateollisuus.fi, puh. 040 531 8262

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Olli Anttonen
Tietohallintopäällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely esitteli arvovieraille suomalaisia puupohjaisia innovaatioita.
Blogit
Suomen väylien korjausvelka on 4,3 miljardia euroa. Ellei tilanne muutu nopeasti, edessä on uusi sote.
Blogit
Paneutuminen edunvalvonnan eturintamaan on ollut palkitsevaa ja osaltaan myös haasteellista. Voiko tässä työssä olla ikinä valmis?
Lausunnot
Perusväylänpidon nykyinen rahoitustaso uhkaa teollisuuden tärkeimpiä raaka-ainekuljetuksia.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry ei puolla teollisuuden perustutkinnon tutkintokokeilun aloittamista, vaikka ajatusta laaja-alaisemmasta tutkinnosta pidetään metsäteollisuudessa sinällään hyvänä. Oppilaitosopetuksen muuttuessa laaja-alaisemmaksi korostuu

Lausunnot
Metsäteollisuus ry suhtautuu kriittisesti luonnonsuojelulain luonnonarvomarkkinoita koskeviin muutoksiin.