Tuoreimmat talousluvut kertovat euroalueen kasvun olleen toisella vuosineljänneksellä 0,3 %. Innokkaimmat optimistit julistavat taantuman päättyneen ja Suomen päävientimarkkinoiden alkaneen taas vetää. Valitettavasti todellisuus ei ole näin ruusuinen.

Suomen suhdanneodotukset ovat euroalueen heikoimmat ja oikea kysymys onkin, onko kilpailukykymme kunnossa päästäksemme nauttimaan orastavan elpymisen hedelmistä? Valitettavasti ei ole. Suomi on useiden vuosien ajan antanut etumatkaa tärkeimmille kilpailijamaillemme Ruotsille ja Saksalle. Ne ovat nyt iskukunnossa.

Metsäteollisuudesta on saatu myös positiivisia lukuja useiden tuoteryhmien viennin kehityksestä. Vain paperiteollisuus jatkaa rakenteellisista syistä supistumistaan. Tässä on kuitenkin myös näköharha: lähtötasomme on alhainen ja vertailu viennissä viime vuoteen on väärä. Olemme kokonaisviennin osalta edelleen vuoden 2008 tason alapuolella. Meillä on yhä kosolti kiinni kurottavaa, ennen kun kasvusta voidaan aidosti puhua.

Mihin Suomen kilpailukyky on sitten kadonnut? Syitä on useita. Hallitus on hukannut kaksi vuotta ja kaikki keskeiset rakenneuudistukset ovat edelleen tekemättä. Eläkeratkaisuja lykätään, kunta- ja palvelurakenneuudistuksia ei ole saatu vietyä läpi, valtio velkaantuu kovaa vauhtia eikä julkista sektoria ole saatu sopeutettua kansantalouden kantokyvyn mukaiseksi. Työmarkkinoilla palkkoja on korotettu taantumassa eikä mitään joustoja ole saatu aikaiseksi. Samaan aikaan kireä valtiontalous on johtanut elinkeinoelämään kohdistuviin verojen ja maksujen korotuksiin, jotka esimerkiksi metsäteollisuuden osalta ovat vuositasolla satoja miljoonia euroja. Yritykset ovat joutuneet sopeuttamaan toimintojaan, koska Suomi ei ole vetovoimainen toimintaympäristö tai investointikohde.

Tähän syksyyn on ladattu paljon odotuksia. Työmarkkinoilla on saatava aikaan kilpailukykyä tukevia palkkaratkaisuja, joiden yhteydessä työelämän joustoja on lisättävä. Maan hallituksen on tuettava ostovoimaa tuloverokevennyksin ja samalla varmistettava, ettei talouden veturina toimivan vientisektorin kilpailukykyä vaurioiteta uusilla veroilla tai lisääntyvällä säätelyllä. Julkiseen talouteen vaikuttavat rakenneuudistukset on vihdoin saatava aikaiseksi.

Talouden madonlukujen paljastuminen on kesän aikana virittänyt myös innokkaan elvytyskeskustelun. Elvytys ei ole ihmelääke, koska nykyoloissa se tapahtuu ottamalla lisää velkaa. Jos valtiovalta kuitenkin päätyy jossain mittakaavassa elvyttämään, tulisi se kohdistaa kilpailukykyä vahvistaviin tekijöihin, esimerkiksi liikenneinfran parantamiseen.

Suomi ui syvällä, mutta ui kuitenkin. Päättämättömyys ei saisi nyt painaa uimaria pohjaan.