Uutishuone

Blogit

Suomi elää metsästä – varsinkin Keski-Suomi

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti 200 000 suomalaista. Kerrannaisvaikutusten kautta metsäteollisuuden taloudellisen jalanjäljen piirissä on jopa 500 000 ihmistä. Metsäteollisuuden rahavirroista maksetaan julkiselle sektorille veroja noin 2 miljardia vuodessa.

Keskikokoisen massaa, paperia ja sahatavaraa tuottavan tehdaskokonaisuuden taloudellinen jalanjälki on noin 700 miljoonaa euroa. Tästä jää 2/3 tehdaskokonaisuuden sijaintimaakuntaan. Keski-Suomessa on paljon vahvoja metsäteollisuusyrityksiä ja näiden vaikutus koko maakunnan hyvinvointiin on aivan keskeinen.

Metsäteollisuuden selviäminen tulevaisuuden haasteista on myös poliittisten päättäjien käsissä. Keskeistä on puun turvattu saanti. Metsänomistajia on kannustettava ja toisaalta vaadittava aktiiviseen metsänhoitoon. Puun energiakäytön tukeminen ei saa myöskään vääristää kilpailua puumarkkinoilla. Ensisijaista on puun jalostaminen mahdollisimman pitkälle, sitten vasta sen poltto.

Keskeistä on myös tie- ja rataverkostojen ylläpito. Suomen metsäteollisuus on kaukana päämarkkina-alueistaan ja Suomen sisäinen logistiikka on oltava nopeaa ja joustavaa. Tieverkoston ylläpitoon kuuluu keskeisenä osana myös yksityisteiden ylläpito ja tämä vaatii osaltaan valtion panostusta.

Perinteisen metsäteollisuuden rinnalle on kehiteltävä uusia tuotealueita mittavalla tuotekehityksellä. Biojalostamoja jo suunnitellaan, mutta puun käyttömahdollisuudet muun muassa rakennusteollisuudessa ovat mittaamattomat. Tällä hetkellä puutuoteteollisuus työllistää suoraan 30 000 ihmistä mutta tätä on mahdollisuus huomattavasti kasvattaa. Tämä edellyttää puun suosimista julkisissa rakennushankkeissa sekä kuntien toimintaa omalla kaavoituspolitiikallaan.

Puurakentamista tulisi suosia myös sen ympäristöystävällisyyden takia. Puu rakennusaineena sitoo tehokkaasti hiilidioksidia. Yksistään 10 prosentin puurakentamisen lisäys Euroopassa vastaisi 25 prosenttia Kioton sopimuksen vaatimista päästövähennyksistä.

Edellä mainitut toimenpiteet ovat vain osa siitä, mitä päättäjät voivat tehdä tämän teollisuuden haaran hyväksi. Suomi elää edelleen vahvasti vientiteollisuudesta ja sen säilyminen ja kehittyminen Suomessa on kaikkien yhteinen etu. Toivottavasti näemme tämän metsän puilta.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uutiset
Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko
Uutiset
Suomalainen metsäala tekee paljon vapaaehtoisia toimia, joiden tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta ja kääntää metsälajien uhanalaistumiskehitys laskuun.
Blogit
PEFC-sertifiointi toimii käytännön työkaluna, joka yhdistää monimuotoisuuden turvaamisen ja aktiivisen metsänhoidon ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.