Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä. Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisilla on edelleen hyvin myönteinen näkemys metsäteollisuudesta. Näkemykset metsäteollisuuden roolista niin työllistäjänä, vientiteollisuudessa, verojen maksajana sekä suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana arvioidaan erittäin tärkeiksi. Mielikuvissa korostuu teollisuudenalan suomalaisuus. Samalla näkemykset teollisuuden tavasta kohdella metsiä ja niiden monimuotoisuutta vastuullisesti ovat kuitenkin hieman heikentyneet.
Verrattaessa toimialan vastuullisuutta muihin teollisuudenaloihin, metsäteollisuuden katsotaan kantavan ympäristövastuunsa kaikkein parhaiten. Myös metsäteollisuuden työnantajakuva on pysynyt hyvänä.
Vahvasti Suomeen ja suomalaisuuteen kytkeytyvä teollisuus
Kun kansalaisia pyydettiin spontaanisti kertomaan omin sanoin, mitä ajatuksia metsäteollisuus tuo mieleen, yli kolmannes vastaajista nosti kärkeen Suomen ja suomalaisuuden.
– Metsäteollisuuden näkeminen vahvasti suomalaisena on kiinnostavaa ja erittäin myönteistä. Se kytkee teollisuudenalan osaksi kansakunnan yhteistä identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistaen samalla ymmärrystä metsäteollisuuden sitoutumisesta yhteiskunnan hyvinvointiin, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoo.
Suomalaisuuden korostamisen jälkeen seuraavina spontaaneina mielikuvina korostuivat taloudellisen hyvinvoinnin luomiseen liittyvät seikat.
Vasemmistoliiton kannattajat kriittisimpiä
Tarkasteltaessa kansalaisten mielipiteitä puoluekantojen näkökulmasta käy ilmi, että kaikkein myönteisimmin metsäteollisuuteen suhtautuvat kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ja RKP:n äänestäjät.
Kaikkein kielteisimmin metsäteollisuuteen suhtautuvat vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat. Peräti 41 prosenttia vasemmistoliiton kannattajista pitää metsäteollisuutta ensisijaisesti ”yleisestä edusta piittaamattomana, omia etujaan vahvasti ajavana toimialana”.
Kansa luottaa tutkijoihin ja viranomaisiin
Kun tutkimuksessa kysyttiin missä määrin kansalaiset luottavat metsäteollisuutta koskevaan tietoon, käy selväksi, että mieluiten suomalaiset nojaavat yliopistoista sekä viranomaisilta saamaansa informaatioon. Vähiten luotetaan poliitikkoihin ja sosiaalisen median sisältöihin. Yliopistojen tuottamaan metsätietoon luottaa peräti 95 prosenttia suomalaisista. Viranomaiset tulevat hyvin kannoilla 94 prosentin luottamuksella.
Maine kestää julkisuuden paineen
Jos tulkitsee kyselyn tuloksia aikamme julkisuusympäristön näkökulmasta, voi vahvaa mainetta pitää osin yllättävänä. Vaikka kielteiset uutiset usein hallitsevat julkisuutta, metsäteollisuuteen liitetyt mielikuvat ovat selvästi enemmän myönteisiä.
– Maamme metsistä ja metsäteollisuuden roolista on viime aikoina käyty ajoittain kiivasta ja kriittistäkin keskustelua julkisuudessa. On hienoa havaita, että keskustelu ei ole sumentanut katseita vaan luottamus metsäteollisuuteen säilyy edelleen vankkana, Lehtomäki iloitsee.
Palaute antaa pohjaa julkiseen keskusteluun osallistumiseen
Metsäalan teemat pysyvät vankasti suomalaisessa julkisessa keskustelussa myös jatkossa. Tässä metsäteollisuus edelleen toivottaa tervetulleeksi rakentavan dialogin ja sitoutuu itse sellaiseen. Tälle pohjan luo teollisuuden oma vastuullinen toiminta.
– Kansalaisilta tässä tutkimuksessa saatu hyvä palaute antaa oivallista pohjaa arjen työllemme, edunvalvonnallemme sekä julkiseen keskusteluun osallistumiseen, Lehtomäki toteaa.
Metsäteollisuuden mainetta kartoittaneen tutkimuksen toteutti IRO Research. Suomalaisten asenteita kartoittavan kyselytutkimuksen aineisto kerättiin alkukesällä 2025 internetpaneelissa, joka edustaa täysi-ikäisiä suomalaisia. Kyselyyn vastasi noin 2000 suomalaista. Virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Vastaava kyselytutkimus on tehty aikaisemmin vuosina 2018, 2021 ja 2023.

Lisätietoja:
- Tutkimuksen tuloksista: Paula Lehtomäki, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry
p. 09 132 6600, paula.lehtomaki@forestindustries.fi - Tutkimuksen toteutuksesta: Juho Rahkonen, asiakkuusjohtaja, Iro Research,
p. 050 375 9008, juho.rahkonen@iro.fi