Suomi taiteilee suunnitelmatalouden ja markkinatalouden välimaastossa. Uskomme edelleen vahvaan keskushallintoon, keskitettyihin sopimuksiin ja markkinoiden tiukkaan sääntelyyn.
Paljon puhuttu kilpailukykysopimus alkaa muistuttaa Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmaa, jonka avulla kommunistit yrittivät kiihdyttää talouskasvussa Yhdysvaltain edelle. Unelma romahti omaan mahdottomuuteensa, ja tilalle tuli ryövärikapitalismi.
Taksiyrittäjä Jari Kujala vertasi Helsingin Sanomissa taksialaa Neuvostoliittoon. Poliitikkojen ja virkamiesten ote muistuttaa hänen mielestään itänaapurin viisivuotissuunnitelmia. ”Vuosikymmenten kuluessa alalle on muodostunut viidakko asioita, joita ei saa tehdä”, Kujala sanoo.
Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas vertasi Talouselämässä ammattiliittojen toimintaa Neuvostoliittoon. Liittojen vallanjako ja toimintatavat periytyvät hänen mukaansa 50 vuoden takaa, jolloin johtajien paikat jaettiin sosialistien ja kommunistien kesken. Rakennusliitto on pyristellyt irti poliittisesta valtapelistä, mutta muualla vanha meno jatkuu.
Oma etu ja poliittinen vallantavoittelu ajavat liian usein kansakunnan edun edelle. Auto- ja kuljetusalan liitto AKT on elävä esimerkki poliittisesta ”luihuilusta”, johon Suokas haastattelussaan viittasi.
AKT ei halua taipua sen paremmin yhteisiin kuin paikallisiin sopimuksiin. Järjestö tietää pystyvänsä pysäyttämään Suomen ja käyttää asemaansa häikäilemättä hyväksi kiristäessään itselleen etuja ja johtajilleen valtaa.
Metsäteollisuus on jäänyt ikävästi AKT:n panttivangiksi. Suomesta ei lähde maailmalle yhtään sellupaalia tai paperirullaa ilman AKT:n lupaa. Satamat voidaan pysäyttää laittomilla lakoilla milloin tahansa, sillä lakkosakot ovat liitolle kahvirahoja.
Moni huutaa luottamuksen perään, mutta miten luottamusta voi rakentaa, jos toinen osapuoli ei halua sitoutua sopimuksiin, vaan jatkaa Neuvostoliiton ajoilta periytynyttä poliittista valtapeliä yritysten ja kansantalouden kustannuksella?
Metsäteollisuudessa ja muualla luottamus rakennetaan työpaikoilla. Joustavat ratkaisut ongelmiin löytyvät paremmin paperikonekohtaisesti kuin keskusjärjestö- tai konsernitasolla, koska tilanteet vaihtelevat.
Ammattiliitoissa olisi aika herätä todellisuuteen, eikä takertua vanhoihin poliittisiin valtarakenteisiin, joiden hallitsematon romahtaminen voi pian olla lähellä.