Uutishuone

Blogit

Resepti resurssitehokkuuteen

Hae tukki metsästä ja kuori se. Sahaa tukin runko kolmeen osaan: tyvitukkiin, välitukkiin ja latvan kuitupuuksi. Käytä sahanpuru levyjen valmistukseen. Kuoresta ja ylimääräisestä sahanpurusta voit tehdä bioenergiaa. Tyvitukista ja välitukista valmistat sahatavaraa. Kuitupuusta voit keittää veden ja keittokemikaalien kanssa puhdasta sellua paperituotteiden raaka-aineeksi. Resurssitehokasta, eikö?

Resurssitehokkuuden lähtökohtana on käyttää maapallon luonnonvaroja kestävästi ja vähentää käytöstä syntyviä ympäristövaikutuksia. Biotalous tarjoaa resurssitehokkuuden toteuttamiselle erinomaiset lähtökohdat – pääraaka-aineena käytetään kestävästi tuotettuja, uusiutuvia luonnonvaroja.

EU:ssa kuljemme resurssitehokkuuden etenemissuunnitelman mukaan kohti kierrätystaloutta. Brysselissä virkamiehet tuntuvat kilpailevan siitä, kuka löytää tehokkaimman tavan tuottaa vähemmillä resursseilla enemmän taloudellista hyötyä. Ratkaisuna tähänkin on resurssitehokas biotalous. Sitä edistetään vain konkreettisilla päätöksillä.

Pelkillä palveluilla ei voi elää, joten on aika kääntää kasvot kohti vihreää teollista tuotantoa. Biotalouden tuotteet voivat korvata uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettuja. Metsäteollisuus on biotalouden toteuttajana kohentanut kärkijoukoissa resurssitehokkuuttaan jo vuosikymmenten ajan. Siitä reseptistä kiittää niin yritys kuin ympäristö.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Metsäteollisuuden ympäristövaikutukset ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Suomen massa- ja paperiteollisuuden fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet noin 85 prosenttia vuodesta

Blogit
Suomalaisessa metsäteollisuudessa energian tehokas käyttö ei ole viikon mittainen kampanja vaan vuosikymmeniä jatkunutta perustyötä.
Tilastot
Sellu- ja paperiteollisuudessa käytettiin yli 220 milj. euroa vuonna 2025 ympäristönsuojeluun.
Tilastot
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantoon suhteutetut päästövähenemät verrattuna vuoteen 1992.
Tilastot
Massa- ja paperitehtaiden kaatopaikkajätteiden määrä Suomessa on vähentynyt murto-osaan.
Tilastot
Massa- ja paperiteollisuuden päästöt vesistöihin indeksoituna.