Uutishuone

Blogit

Puukuitu taipuu moneksi ympäristötietoisen kuluttajan ostoskorissa

Kulutuskäyttäytyminen on ollut jo pitkään murroksessa. Hyödykkeiden kuluttaminen on kasvanut valtavasti vuosikymmenien aikana, ja materialistisen kulutuskulttuurin mukaisesti uutta tavaraa ja vaatteita on hankittu jatkuvasti lisää. Maailman ympäristöongelmat ja ilmastonmuutos ovat kuitenkin laittaneet ihmisiä miettimään omaa kulutuskäyttäytymistään ja niiden vaikutusta. Yhä useampi meistä on kiinnostunut vastuullisesta kuluttamisesta, ostaa kestäviä tuotteita, kierrättää sekä haluaa myös viestiä toiminnallaan omista arvoistaan.

Keskustelu ympäristöasioista on lisääntynyt ja kasvanut tietoisuus tuotteiden valmistusprosesseista on saanut kuluttajat pohtimaan yhä huolellisemmin tuotteiden ekologisuutta ja eettisyyttä. Kriittisyys tulee usein esille esimerkiksi kertakäyttömuovituotteiden ja -pakkausten käytön uudelleenarvioimisessa. Jos tarjolla on vaihtoehto, niin myös omaan ostoskoriini valikoituvat ne hedelmät tai kasvikset, jotka on pakattu muulla tavoin kuin ylimääräisiin muovipakkauksiin. Kuluttajien kritiikki alkaa kohdistua suuressa määrin myös tekstiiliteollisuuteen. Kuluttamiseen liittyvien ajatusten muuttuminen luokin painetta kehittää vaihtoehtoisia ratkaisuja. Se puolestaan luo mahdollisuuksia uusiin tuoteinnovaatioihin metsäteollisuuden yrityksissä.

Metsäteollisuusyritykset ovat kehittäneet ja pyrkivät tulevaisuudessakin kehittämään erilaisia vastuullisia ratkaisuja puukuidusta, joilla voidaan korvata uusiutumattomasta raaka-aineesta valmistettuja tuotteita valitsemalla uusiutuvasta materiaalista valmistetun hyödykkeen tai pakkauksen.

Puukuidusta valmistetuilla tuotteilla voidaan korvata tulevaisuudessa muiden muassa puuvillasta tehtyjä vaatteita, joiden valmistukseen on käytetty tuhansia litroja vettä ja runsaasti eri kemikaaleja. Tekstiiliteollisuudessa myös paljon käytetyt muovia sisältävät keinokuidut, kuten polyesteri ja akryyli, voidaan korvata puukuidulla.

Suomalaisen puukuidun etuja raaka-aineena on kestävyys, jäljitettävyys ja uusiutuvuus ja biohajoavuus. Nämä ominaisuudet vastaavat kuluttajien haluun suosia yhä useammin kartongista valmistettuja ”take a way” -pakkauksia ja muita elintarvikepakkauksia.

Tekstiilien ja innovatiivisten pakkausmateriaalien lisäksi puusta valmistetaan muiden muassa biopolttoainetta ja muita kemikaaleja. Puuta voidaan hyödyntää ekologisena ja hyvin hiiltä sitovana ratkaisuna myös rakentamisessa perinteisen betonin ja teräksen rinnalla tai sijaan.

Metsäteollisuus tuottaa noin 16 miljoonan hiilidioksiditonnin ilmastohyödyn vuosittain, kun puusta valmistetut tuotteet korvaavat enemmän fossiilisia päästöjä aiheuttavia tuotteita. Tämä selviää viime vuonna valmistuneesta Metsäteollisuuden ilmastotiekartasta.

Tulevaisuudessa kuluttajat tietävät enenevässä määrin mitä he haluavat ja mitä eivät. He osaavat myös vaatia enemmän materiaalinvalmistajilta, tuottajilta sekä tavaraa myyviltä kaupoilta. Se on kasvun mahdollisuus, johon alamme yritykset hanakasti haluavat tarttua.

Luonto ja ympäristöTutkimus ja innovaatiot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Pia Kari
Tilastoasiantuntija

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Blogit
Suomen ja EU:n ei tule hukata mahdollisuutta nousta uusiutuvien ja kierrätettävien tekstiiliraaka-aineiden edelläkävijäksi.