Uutishuone

Blogit

Puukauppa sähköistyy yhteistyössä

Marraskuinen viikko on alkanut synkkänä ja sateisena. Snellmaninkatu 13:ssa on kuitenkin tapahtumassa jotain merkittävää. Paikalla on joukko toimittajia sekä MTK r.y.:n, Metsäteollisuus ry:n ja Metsäteho Oy:n edustajat. Tunnelma on odottava. Mistä on kysymys?

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen ja MTK r.y.:n puheenjohtaja Juha Marttila astelevat yleisön eteen vuorotellen. Viesti on yhteinen ja se on positiivinen: Puukauppa ottaa todellisen digiloikan. MTK, Metsäteollisuus ja Metsäteho perustavat maailman mittapuulla ainutlaatuisen sähköisen puukauppapaikan.

Järjestelmä on ainutlaatuinen, sillä se on kaikille avoin ja yhdistää ennennäkemättömällä tavalla biotalouden ja digitalisaation. Kaupankäyntiä tulee vauhdittamaan myös metsävaratiedon entistä tehokkaampi hyödyntäminen kaupankäyntialustan tarjoamissa palveluissa. Jatkossa vain taivas on rajana esimerkiksi erilaisten palvelua tukevien mobiilisovellusten kehittelyssä. Markkinahäiriöitä aiheuttava informaation epäsymmetria vähenee huomattavasti, kun kaupankäynnin osapuolet ryhtyvät joukolla käyttämään palvelua.

Puukauppoja on hierottu vanhojen perinteiden mukaisesti milloin missäkin. Viime vuosina muun muassa Puumarkkinat.fi-portaali on ollut askel oikeaan suuntaan. Nyt kaupankäynti kuitenkin todella siirtyy 2000-luvulle ja puumarkkinoiden oletetaan tehostuvan, kun kysynnän ja tarjonnan kokonaisvaltaiselle kohtaamiselle luodaan digiajan puitteet. Jatkossa kuka tahansa voi halutessaan tarjota puuta myyntiin ja vastaavasti kaikki ostajat voivat tehdä tarjouksia järjestelmässä.

Biotalouden varaan on laskettu Sipilän hallitusohjelmassa paljon. Puuhun perustuva biotalouden ala osoittaa nyt, että yhteinen tahtotila talouskasvun vauhdittamiseen ja Suomen nostamiseen suosta on voimakas. Yhtiömuotoisen kauppapaikan perustamiseen on ladattu seitsemännumeroinen potti, mikä osoittaa yhtiön perustajien olevan tosissaan. Ponnistus on merkittävä ja sen uskotaan parantavan alan tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Kaupankäynnin sähköistäminen ei kuitenkaan ratkaise esimerkiksi kaikkia puun liikkeelle saamiseen liittyviä haasteita, mutta se antaa markkinataloudelle mahdollisuuden hoitaa osan haasteesta.

Snellmaninkadun tiedotustilaisuus päättyy. Sähköisen puukauppapaikan luoneet osapuolet hengähtävät. Hyvät uutiset ovat olleet viime aikoina harvassa, joten saavutettu tulos on merkittävä ja erittäin positiivinen. Osapuolet suuntaavat kohti seuraavia haasteita – hartiapankkia säästelemättä.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Asetuksen soveltamisen aloittamista lykätään vuodella isoille toimijoille ja puolellatoista mikro- ja pienille toimijoille.
Uutiset
Strategian tavoitteena talouskasvua ja että suomalaisia tuotantolaitoksia ei suljeta tai siirretä ulkomaille poliittisten päätösten seurauksena.
Uutiset
Ohjelmalla on tärkeä rooli vapaaehtoisena työkaluna metsäluontokohteiden turvaamisessa.
Blogit
YK:n ilmastokokouksen kirjauksissa näkyy metsätalouden rooli ilmastonmuutoksen hillitsijänä.
Blogit
FSC-järjestelmä tuo yhteen eri taustoista tulevat sidosryhmät – metsänomistajat, yritykset ja kansalaisjärjestöt.
Uutiset
MMM Sami Oksa on nimitetty Metsäteollisuus ry:n uudeksi metsäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.