Uutishuone

Uutiset

Puukauppa käynnistyi viime vuotta vilkkaammin

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-helmikuussa puuta yksityismetsistä 5,5 miljoonaa kuutiota. Määrä on noin kolmanneksen edellisvuoden alkua enemmän, ja neljä prosenttia enemmän kuin viiden vuoden keskiarvo.

Tammi-helmikuussa kuitupuun ostomäärä oli 2,9 miljoonaa kuutiota, eli 34 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Tukkien ostomäärä oli 2,4 miljoonaa kuutiota, mikä on 28 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli prosentin ja tukkien 5 prosenttia suurempi.

Kantohinnat olivat helmikuussa merkittävästi korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden helmikuuhun verrattuna tukkien kantohinnat olivat 13–14 prosenttia korkeammalla ja kuitupuiden kantohinnat olivat 29–39 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten.

Helmikuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 70 euroa kuutiolta hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 35 ja 75 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 74 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 41 ja 77 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli puolestaan 51 euroa kuutiolta 34 ja 57 euron hintavaihteluvälillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 24–25 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 14 ja 27 euron välillä.

Puukauppa tuo suomalaisille metsänomistajille miljardien kantorahatulot vuosittain. Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.

Aktiivinen metsänhoito pitää metsät ja hiilinielut kunnossa

Hyvin kasvavat terveet metsät, fossiilisia korvaavat puupohjaiset tuotteet sekä vähäpäästöiset tehtaat ovat isossa roolissa ilmastonmuutoksen ehkäisyssä. Metsäteollisuus laati nykyisen hallituskauden alussa ilmastotiekartan, jossa ulkopuoliset tahot arvioivat alan tehtaiden päästöjä, puupohjaisten tuotteiden ilmastohyötyjä suhteessa runsaasti fossiilisia päästöjä aiheuttaviin kilpaileviin tuotteisiin sekä metsien kasvua lisääviä toimia. Katse oli vuodessa 2035 ja pitkän kiertoajan metsissä vielä kauempana. Kaikki kolme osa-aluetta tarjoavat ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään.

– Toimialan tehtaat ovat 10 vuodessa lähes fossiilivapaita. Samanaikaisesti pystymme lisäämään puupohjaisten tuotteiden ilmastohyötyjä, muistuttaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.

– Metsissä voimme vahvistaa kasvua ja hiilinieluja aktiivisilla ja oikeaan aikaan toteutetuilla metsänhoitotoimenpiteillä. Nyt sadat tuhannet hehtaarit taimikoita ja nuoria metsiä kaipaavat hoitotoimia ja iso määrä hakkuukohteita odottaa ripeitä toimenpiteitä, Niemi jatkaa.

Jalostetun siemen- ja taimiaineiston käyttö metsien uudistamisessa tuottaa pitkällä ajalla paremman kasvun ja auttaa sopeutumaan tulevaan ilmastoon. Samaan aikaan on erityyppisten suometsien hoidossa tehtävä ilmastoviisaita ratkaisuja siten, että myös puuraaka-aineen saatavuus turvataan. Eikä työkalupakista voi unohtaa myöskään lannoitusten lisäämistä, metsäkadon ehkäisyä ja joutoalueiden metsitystä.

Lue lisää: Puukauppatilastot

Metsien hoito ja käyttöPuunhankinta

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Karoliina Niemi
Metsäjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Lausunnot
Lausunto metsätalouden tulosperusteiset tuet -työryhmän muistiosta