Uutishuone

Uutiset

Parlamentin metsäkatokannasta hämmentävä himmeli

Parlamentin tänään äänestämä kanta uhkaa kääntää hyvän tavoitteen merkittäväksi lisäbyrokratiaksi. Parlamentin ehdotus ei mahdu komission tekemään vaikutustenarviointiin, mikä aiheuttaa haasteita asetuksen jatkoneuvotteluissa.

Globaalin metsäkadon ja metsien tilan heikkenemisen ehkäiseminen on tärkeää, mutta siihen liittyvien määritelmien on oltava selkeitä ja kansainvälisesti hyväksyttyjä sekä todentamismenetelmien tulee olla yrityksille kohtuullisia.

Metsäteollisuuden mielestä Euroopan parlamentti laajentaa sekä määritelmiä että yritysten velvoitteita. Määritelmien osalta haasteena on myös niiden päällekkäisyys ja monitulkintaisuus. Parlamentti ei kyennyt parantamaan komission ongelmallista kirjausta metsien tilan heikkenemisestä. Sen sijaan määritelmästä tuli vaikeasti tulkittava ja todennettava. Määritelmää laajennetaan sisältämään metsien heikkenemisen lisäksi ”luonnon ekosysteemien” heikkeneminen. Metsäteollisuuden näkemyksen mukaan esitetty määritelmä luo oikeudellista epävarmuutta ja sitä on vaikea mitata objektiivisesti.

Yritysten velvoitteita laajennetaan asetuksessa muun muassa tuotteiden kattavilla informaatiovaatimuksilla. Metsäteollisuus ry pitää läpi koko tuotantoketjun ulottuvaa informaatiovaatimusta erittäin vaikeana toteuttaa ja valvoa. Lisäksi tarkkojen hankintakoordinaattien toimittaminen raaka-aineen alkuperästä voi aiheuttaa kilpailuoikeudellisen riskin.

Metsäteollisuus on sitoutunut globaaleihin metsäsertifiointijärjestelmiin ja on pettynyt siihen, ettei parlamentti tunnista niiden roolia täytettäessä metsäkatoa ja metsien tilan heikkenemistä koskevia vaatimuksia.

Seuraavaksi neuvosto, komissio ja parlamentti neuvottelevat asetuksesta ennen sen lopullista julkaisua.

Euroopan unioniIlmansuojeluLuonto ja ympäristöMetsien hoito ja käyttö

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Maija Rantamäki
Kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä

Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä viestinnän parissa. Työn aloitus huhtikuussa.