Jokin päivä sitten toimittaja kysyi minulta, onko metsätalous Suomessa kestävää. Minun mielestäni on, vastasin, ja olisin mieluusti jatkanut juttua pidemmälle.

‍

Julkisuudessa on viime aikoina käyty keskustelua siitä, onko metsätalous Suomessa kestävää. Keskustelu on ymmärrettävää, koska metsien käytön kestävyydelle ei ole olemassa yhtä, yksiselitteistä ja yhteisesti hyväksyttyä mittaria.

‍

Kestävyydessä on kyse laajasta kokonaisuudesta, joka muodostuu ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Näitä osa-alueita pitää pystyä tarkastelemaan yhtä aikaa, jotta voidaan muodostaa perusteltu mielipide metsätalouden kestävyydestä.

‍

Usein kestävyyttä päädytään kuitenkin arvioimaan yhden tai muutaman yksittäisen mittarin avulla. Tällainen tarkastelu ei anna kokonaiskuvaa edes yhdestä kestävyyden osa-alueesta, kuten ekologisesta kestävyydestä.

‍

Haastavaa on myös se, että kestävyyden arvioinnissa lopputulos vaihtelee sen mukaan, mitä näkökulmaa halutaan painottaa.

‍

Metsäsertifiointi on vaikuttava työkalu

‍

Metsäsertifiointi tarjoaa yleisesti hyväksytyn, markkinalähtöisen työkalun ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten näkökulmien yhteensovittamiseen metsätaloudessa. Molemmat Suomessa käytössä olevat globaalit sertifiointijärjestelmät, FSC ja PEFC, perustuvat kestävyyden eri osa-alueiden saman aikaiseen huomioimiseen.

‍

Sertifioiduissa metsissä metsätaloutta ohjaavat sertifiointikriteerit. Ne laaditaan siten, että työhön osallistuvien tahojen erilaiset näkemykset pyritään sovittamaan yhteen neuvottelemalla. Tyypillisesti kaikki osapuolet tekevät kompromisseja, jotta päästään lopputulokseen, jossa kestävyyden eri osa-alueet ovat tasapainossa. Niin tehtiin myös viimeisimmissä FSC:n ja PEFC:n standardipäivityksissä.

‍

Tällä hetkellä metsäsertifiointi on mielestäni paras tapa metsätalouden kokonaiskestävyyden osoittamiseen.

‍

Metsäsertifiointi perustuu jatkuvaan parantamiseen ja esimerkiksi metsäsertifioinnin kriteerit tarkistetaan viiden vuoden välein. Standardien valmistelua ohjaavat kansainvälisesti sovitut kriteerit, ovathan kysymyksessä globaalit järjestelmät. Kansainvälinen vertailtavuus on oleellista kestävyyttä tarkasteltaessa.

‍

Markkinapohjaiset sertifiointijärjestelmät ovat vuosikymmenet ohjanneet metsien käyttöä kestävämpään suuntaan ja asettaneet lakia kovemmat vaatimukset toiminnalle.

‍

Kestävyydelle ei ole yhtä määritelmää, mutta tällä hetkellä metsäsertifiointi on mielestäni paras tapa metsätalouden kokonaiskestävyyden osoittamiseen. Yli 90 % talousmetsien pinta-alasta Suomessa on sertifioitua, ja siten parannukset sertifioinnin kriteereissä ovat todella vaikuttavia.

‍