Euroopan komission viime kesänä julkaisema Fit For 55 -ilmastopaketti on loppuvääntöä vaille valmis. Parlamentin ja neuvoston kantoja on hiottu kohta vuosi ja kesälomien jälkeen alkavat kolmikantaneuvottelut yhdessä komission kanssa usean direktiivin osalta. Ilmeiset näkemyserot ovat selvillä, mutta kaneja saatetaan vielä vetää hatusta yhteisen näkemyksen löytämiseksi.
‍

Paketin sisältö on puhuttanut jo vuoden. Monenkirjavat tavoitteet voivat pahimmillaan laittaa kapuloita rattaisiin niin jäsenvaltioiden kuin yritysten ilmastotavoitteiden saavuttamiselle. Suomen hiilineutraaliustavoite tuskin toteutuu, jos energian käytölle asetetaan myös uusiutuvaa energiaa koskeva sitova katto. Hiilidioksidin talteenotto, sähköistäminen sekä vetytalous vaativat paljon lisäenergiaa, eivätkä ne siten mahdu komission ajatusvirtaan, vaikka jäsenmaille ne voivat tarjota mahdollisuuksia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä ajatusmaailmassa bussi on huonompi kuin katumaasturi, koska bussi kuluttaa enemmän löpöä. Todellisuudessa bussi pieksää energiatehokkuudessa katumaasturin kuus-nolla.
‍

Metsäteollisuudelle ilmastopaketti antaa raippaa liiallisesta uusiutuvien polttoaineiden käytöstä. Tämä on älytöntä. Taksonomia tähtää täysin biomassalla käyviin laitoksiin, mutta päästökaupassa 95 % biomassaosuus on jo liikaa. Mikromanageroinnin tuloksena jopa energiatehokkuuden kärkimaa Suomi on helisemässä uusien tavoitteiden ja keinojen kanssa. Lainsäätäjä haluaa energiatehokkuustavoitteiden ohella keksiä yritysten puolesta ne investoinnit, jotka kannattaa toteuttaa. Sekamelskan keskellä unohtuu helposti ilmastopolitiikan todellinen tavoite - fossiilitaloudesta irtaantuminen.
‍

Päämäärän saavuttamiseksi kiristetään tavoitteita, mikä on ilmaston kannalta hyvä asia, mutta pituushypyn tavoin tavoitteen pitäisi olla tuloksessa eikä tiettyjen temppujen vaatimisessa. Komission kasvava halu päsmäröidä valtioiden ja yritysten suunnitelmia hämmästyttää. Komission omienkin laskelmien mukaan päästökauppasektori ylisuoriutuisi aiemmin asetetusta päästövähennystavoitteesta vuodelle 2030 useilla prosenteilla, mutta nyt työpaikkojen pakenemista Euroopasta pyritään kaitsemaan lisäämällä sääntelyä. Eikö Euroopassa kannattaisi luopua mikromanageerauksesta ja antaa markkinatalouden tehdä oman työnsä? Jatkuva temppuvaatimusten muuttaminen vaikeuttaa lankulle osumista, eikä tuloskaan välttämättä parane.
‍

Selvää on, että nyt ja heti -strategia ei toimi päästöjen vähentämisessä vaan tarvitaan pitkää näkymää investointien toteuttamiseksi. Vaikka Venäjän hyökkäyssota tällä hetkellä tuottaa osittain vääriä signaaleja yritysten päästövähennyssuunnitelmille, niin pitkässä juoksussa päästöjen vähentäminen tapahtuu investointien kautta eikä pikkutarkkoja sääntöjä ruuvaamalla. Investoinneille tiuhaan päivittyvä temppurata on myrkkyä.
‍

Ilmastonmuutoksen torjuminen on yksi aikamme tärkeimmistä ongelmista ratkaistavaksi, mutta hosumisen sijaan tarvitaan selkeyttä ja malttia suunnitelmien toteuttamiseksi.