Julkisessa keskustelussa pannaan helposti vastakkain avohakkuut ja jatkuva kasvatus, vaikka talousmetsiä voidaan kasvattaa monella tavalla. Mikään metsien käsittelytapa ei automaattisesti turvaa metsäluonnon monimuotoisuutta.

‍

Jatkuvapeitteinen, tasaikäisrakenteinen, siemenpuuhakkuu, suojuspuuhakkuu, jaksollinen kasvatus, avohakkuu, eri-ikäisrakenteinen, kaistalehakkuu, pienaukkohakkuu, harvennushakkuu… Metsänkasvatus- ja käsittelymenetelmiä on paljon enemmän kuin kaksi, mikä on pelkästään hyvä asia. Mikään metsänkäsittelymenetelmä ei automaattisesti turvaa metsäluonnon monimuotoisuutta, vaan siihen on aina kiinnitettävä erityistä huomiota.

‍

Kaikki metsät ovat keskenään erilaisia ja metsänomistajiakin on Suomessa yli 600 000. Erilaisiin metsiin sopii erilainen metsänkäsittely, ja metsänomistajilla on kullakin omat tavoitteensa metsänkasvatukselle. Siksi on tärkeää, että on mistä valita.

‍

Suomen pirstaleinen metsänomistusrakenne turvaa osaltaan luonnon monimuotoisuutta. Käsiteltävät metsäalueet ovat pieniä ja väliin mahtuu suojelualueita sekä sellaisia metsiä, joissa metsänomistaja ei halua toteuttaa metsätaloutta. Suomessa metsistä on suojeltu 13 %. Suojelupinta-ala on viisinkertaistunut tuottavalla metsämaalla 80-luvun alusta ja kasvaa edelleen esimerkiksi METSO-monimuotoisuusohjelman myötä.

‍

Erilaisiin metsiin sopii erilainen metsänkäsittely

‍

Suomessa toteutetaan metsätaloustoimenpiteitä vuosittain noin 2–3 prosentilla metsäpinta-alasta. Reilusti alle puolet toimenpiteistä on niin kutsuttuja avohakkuita. Tämän takia metsämme ovat eri-ikäisten metsien muodostama mosaiikki, jossa on elinympäristöjä sekä peitteisiä että avoimia paikkoja suosiville lajeille.

‍

Monimuotoisuuteen on metsätaloudessa kiinnitetty erityistä huomiota 90-luvun alusta lähtien. Vapaaehtoinen metsäsertifiointi, joka kattaa yli 90 % talousmetsien pinta-alasta, on tuonut metsiin monia, lakivaatimukset ylittäviä luonnonhoitokäytäntöjä. Esimerkiksi sertifioinnin myötä hakkuualoille jätettävät säästöpuut muodostavat monille uhanalaisille lajeille tärkeää lahopuuta. Hakkuualoille jätetään sertifioinnin ansiosta reilusti yli miljoona säästöpuuta joka vuosi.

‍

Metsälajien uhanalaistumiskehitys on tasaantunut ja metsälajeilla menee suhteessa paremmin kuin monien muiden elinympäristöjen lajeilla. Silti sekä talousmetsien luonnonhoitoon että lisäsuojeluun on panostettava, jotta uhanalaistuminen saadaan tavoitteiden mukaan pysähtymään. Erityisiksi kehittämisalueiksi on tutkimuksissa tunnistettu säästöpuiden ja lahopuun määrän ja laadun lisääminen sekä luonnonhoidolliset kulotukset.

‍

Nykyisin käytössä olevilla metsänkäsittelymenetelmillä on päästy siihen, että metsissä on joka vuosi enemmän puuta kuin edeltävänä vuonna eli puuston hiilivarasto kasvaa. Myös suurten puiden osuus on lisääntynyt selvästi sen jälkeen, kun isojen puiden poimintahakkuisiin perustuvasta hakkuutavasta aikanaan luovuttiin. Metsiä on jatkossakin hoidettava siten, että monimuotoisuus entistä paremmin huomioon ottaen säilytetään metsät terveinä ja elinvoimaisina.