Uutishuone

Uutiset

Monimuotoisuustie-karttakiertue rantautui Brysseliin

Puuta jalostavan teollisuuden viime syksynä julkaiseman monimuotoisuustiekartan jalkautus on täydessä käynnissä. Yhtenä tärkeänä teemana ovat kohtaamiset eri sidosryhmien kanssa. Niin Oulussa, Lahdessa kuin Tampereellakin järjestetyissä tilaisuuksissa tiekartta ja siihen liittyvät toimet ovat herättäneet tärkeää keskustelua.

Tällä viikolla kiertue laskeutui Brysseliin. Europarlamentaarikko Elsi Kataisen emännöimässä tilaisuudessa esiteltiin Suomessa tehtävää pitkäjänteistä työtä metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.

Paneelissa komission edustaja, Katharina Knapton-Vierlich, nosti esiin puupohjaisten tuotteiden roolin vihreässä siirtymässä sekä osana kestävää taloutta ja hyvinvointia. Hampurin yliopiston professori Michael Köhl puolestaan muistutti metsien erilaisuudesta EU:n 27 jäsenvaltiossa: paikalliset olosuhteet on otettava nykyistä paremmin huomioon niin metsien hoidossa kuin monimuotoisuuden edistämisessä.

Paneelikeskustelu kääntyi useaan otteeseen myös EU-aloitteisiin ja siihen, miten työmme taipuu kyseisten aloitteiden toimeenpanoon: mitä on ennallistaminen, mitä on suojelu, mikä on tarpeeksi?

Metsäteollisuus ry:n ja Sahateollisuus ry:n tiekarttakiertue palaa ensi viikolla kotimaahan ja jatkaa matkaansa Kuopioon sekä Jyväskylään. Kiertue päättyy 19.4. Joensuuhun, jossa järjestämme yhdessä tiekartan tutkimusryhmän kanssa mittausta ja metsätietoa käsittelevän seminaariin.

Euroopan unioniLuontoLuonto ja ympäristöMetsien hoito ja käyttöMonimuotoisuus

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Karoliina Niemi
Metsäjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Lausunnot
Lausunto metsätalouden tulosperusteiset tuet -työryhmän muistiosta