Uutishuone

Blogit

Mitä Brexitin jälkeen?

Britannian kansanäänestyksen tuloksen ei olisi pitänyt olla yllätys, koska mielipidemittaukset ennakoivat tilanteen olevan äärimmäisen tasainen. Silti lopputulos yllätti ja oli kiistatta pettymys, mutta enemmistön tahdon mukaan on elettävä. Vaikka taloudelliset vaikutukset brittien EU-erosta ovat merkittävät, oikeilla päätöksillä niitäkin voidaan lieventää.

Metsäteollisuudelle Britannia on aina ollut yksi merkittävimmistä kauppakumppaneista. Vientimme on ollut viimeiset kymmenen vuotta vakaata, reilun miljardin euron tasolla. Saarivaltioon viedään noin kymmenesosa suomalaisen metsäteollisuuden tuotannosta: pääosin paperia, kartonkia, sahatavaraa ja vaneria. Hyvien kauppasuhteiden soisi jatkuvan.

Brexit-äänestyksen kaikkia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida. Punnan romahdus nostaa tuontituotteiden hintoja ja heikentää vientimme kilpailukykyä.

Metsäteollisuus on aina kannattanut vapaakauppaa ja saanut nauttia sen hedelmistä, kuten koko maamme. Teollisuus antoi aikoinaan vahvan tuen Suomen EFTA- ja EEC:n vapaakauppasopimusten solmimiseen sekä EU:n jäsenyyden hakemiseen.

EU:n ulkopuolelle jäädessään Britannia joutuu määrittelemään uudelleen kaikki kaupalliset suhteensa unionin jäsenmaihin, mutta myös muuhun maailmaan. Brexit käynnistää pitkän prosessin, jossa EU:n osalta avaimet ovat komission ja jäljelle jäävien jäsenmaiden käsissä.

Euroopan integraatioon myönteisesti suhtautuvia harmittaa kansanäänestyksen lopputulos. Ilmassa on jonkin verran myös revanssihenkeä, halua jättää britit integraation myönteisten vaikutusten ulkopuolelle. Poliittisesti tällaisen ajattelun voi ymmärtää, mutta taloudellisesti se ei olisi viisasta, ei briteille, muttei myöskään EU:lle.

Olisi toivottavaa, että Britannian ja EU:n välille saataisiin neuvoteltua esimerkiksi samankaltainen sopimus kuin Norjan kanssa. Tällöin molemminpuoliset kaupalliset edut saataisiin turvattua. Nyt kannattaa keskittyä sen pelastamiseen, mikä on pelastettavissa.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Monimuotoisuustiekartta on osa meidän vahvaa tietopohjaamme, pitkää monimuotoisuustyömme historiaa ja kasvavaa joukkoa konkreettisia tekoja, joiden varaan rakentaa tulevaisuutta.
Blogit
PEFC Forest Forum kokosi yhteen osallistujia 40 eri maasta, joita kaikkia yhdisti sama tavoite: kestävä metsätalous.
Artikkelit
Suomen vaikutus ilmastonmuutoksen torjuntaan maksimoidaan, kun vientiteollisuudella on kilpailukykyiset mahdollisuudet tuottaa globaaleja ilmastoratkaisuja.
Artikkelit
Talous- ja teollisuuspolitiikan tehtävänä on luoda vientiteollisuudelle edellytykset menestyä globaalissa kilpailussa.
Uutiset
Korkea raakapuun hinta on hyvä asia metsänomistajille, mutta pitkällä aikavälillä on kaikkien etu, että raaka-aineen hinta on kilpailukykyinen.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n kevätseminaari avasi keskustelua siitä, millaisilla ratkaisuilla Suomi voi vahvistaa kasvuaan ja teollisuuden kilpailukykyä. Seminaarissa puhuttiin myös metsäteollisuuden tavoitteista