Metsäteollisuus ry viettää järjestön 100-vuotisjuhlaa tänä vuonna. Juhlavuosi käynnistyi uusiutumisen ja innovoinnin merkeissä, kun metsäteollisuus julkisti tammikuun puolivälissä innovaatiokilpailun opiskelijoille.
Metsäteollisuus ry on toiminut vuosisadan ajan suomalaisen metsäteollisuuden puolesta ja on elinkeinoelämän vahva vaikuttaja. Alalla on ollut ja on edelleen merkittävä rooli yhteiskunnan tukipilarina, ja se on tuonut hyvinvointia monelle pienellekin paikkakunnalle ja yhteisölle ympäri Suomen.
Metsäteollisuus ry:n edeltäjä eli Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliitto perustettiin 18.12.1918. Toiminnan tavoitteeksi asetettiin puunjalostusteollisuuden yhteinen elinkeinopoliittinen edunvalvonta. Myöhemmin toiminta laajeni kattamaan myös työmarkkinoihin liittyvän edunvalvonnan. Metsäteollisuus ry on toiminut vuodesta 1993 alkaen nykyisessä muodossa ja nimellä.
Kunnioitamme mennyttä sataa vuottamme parhaiten katsomalla tulevaisuuteen. Metsäteollisuus säilyy kilpailukykyisenä, kun se pystyy uusiutumaan ja kehittämään toimintaansa.
Opiskelijoille suunnatulla Wood U Make It Happen? -innovaatiokilpailussa etsitään tuoreita näkökulmia ja uusia ideoita metsäteollisuuden haasteisiin sekä megatrendeihin, kuten esimerkiksi väestönkasvuun ja ympäristöhaasteisiin.
Innovaatiokilpailu tarjoaa yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tuoda esiin uusia ideoita hyödyntää puuta. Parhaat palkitaan syyskuun lopussa merkittävillä rahapalkinnoilla ja kilpailun järjestäjinä mukana olevat metsäteollisuusyritykset tarjoavat heille kisan aikana sparrausta ja tukea.
Metsäteollisuus on jälleen Suomen suurin vientiala. Viime vuodet ovat olleet metsäteollisuudelle vahvan nousun ja investointien aikaa. Vakaa ja pitkäjänteinen toimintaympäristö takaa uusiutuvan metsäteollisuuden menestyksen tulevaisuudessakin.