Uutishuone

Uutiset

Metsäteollisuus ry on mukana Porin SuomiAreenassa

Metsäteollisuuden ja suomalaisen vientiteollisuuden teemat ovat vahvasti esillä maamme tärkeimmän yhteiskunnallisen keskustelutilaisuuden, SuomiAreenan ohjelmassa. Heinäkuussa Porissa järjestettävä SuomiAreena tuo yhteiskunnallisen ja ajankohtaisen keskustelun kaikkien ulottuville.

Tiistaina 12.7. klo 10:00 – 10:45 Rantalavalla kysytään ”Kuinka pieni Suomi ja sen suuri metsäteollisuus selviävät suurvaltakilpailun ja turvallisuuspoliittisten mannerlaattojen puristuksessa?” Miten kiriä kohti yhteisiä eurooppalaisia tavoitteita ja huolehtia samalla kansallisista intresseistä? Olemmeko lastu laineilla, pelastava oksa, ajopuu – vai peräti uppotukki?

Sanan säilää keskustelussa heiluttavat politiikan ammattilainen Timo Soini, MEP Ville Niinistö, EVA:n johtaja Emilia Kullas sekä Metsäteollisuus ry:n vt. toimitusjohtaja Jyrki Peisa. Moderoijana toimii Eeva Lehtimäki.

Torstaina 14.7.2022 klo 10:00 – 10:45 MTV-lavalla puhutaan vientiteollisuuden merkityksestä Suomen hyvinvoinnin tukijalkana. Miten pidämme huolen siitä, että vienti vetää kovassa kansainvälisessä kilpailussa? Miten huolehdimme siitä, että Suomi vahvistaa asemaansa vihreässä siirtymässä ja kestävässä kasvussa? Entä miten varmistamme, että Suomessa on monipuolisesti osaavia tekijöitä? Onko Suomi kehityksen kärjessä kulkeva maa, jossa on vientiteollisuuden yritysten kannalta fiksu toimintaympäristö?

Paneelissa joukko kansanedustajia keskustelee Suomen menestyksen edellytyksistä 2020-luvulla.


Olet lämpimästi tervetullut mukaan keskusteluihin. Hyvää alkavaa kesää!

>> Tutustu myös metsäteollisuuden tavoitteisiin tulevalle hallituskaudelle <<

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn.
Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.