Uutishuone

Uutiset

Metsäteollisuuden Lehtomäki mukana pääministereiden tavatessa Ursula Von der Leyenin

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki oli mukana keskusteluissa pääministeri Petteri Orpon sekä Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin tavatessa 19.1. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin.

Tilaisuudessa keskusteltiin metsien ja metsäteollisuuden potentiaalista osana Euroopan taloutta, pitkän aikavälin kilpailukykyä ja vihreää siirtymää. Pääministereiden ohella paikalla oli suomalaisia ja ruotsalaisia metsäteollisuuden edustajia.

– Oli erinomaista, että tämä tilaisuus järjestettiin. Oli tärkeää saada edustaa toimialaamme juuri tässä hetkessä, kun Euroopan komissio laatii parhaillaan EU:n strategiaa vuosille 2025–2029, ja Suomen hallitus julkaisi aiemmin tällä viikolla Suomen avaintavoitteet seuraavalle EU-vaalikaudelle, Lehtomäki sanoi.  

Keskustelussa painotettiin metsäpohjaisen biotalouden luomia laajoja mahdollisuuksia, metsäteollisuuden merkitystä Euroopan kilpailukyvyn vahvistajana ja vihreän siirtymän konkreettisena edistäjänä.

– Korostin, että tulevaisuus vaatii uudenlaista otetta metsiä koskevissa politiikkavalinnoissa, Lehtomäki sanoi.

Lehtomäki kiinnitti huomiota komission puheenjohtajan viimeisimpään unionin tilaa käsitelleeseen puheeseen, jossa von der Leyen kutsui Eurooppaa metsien maanosaksi.

– Tuon puheen jatkoksi oli tänään erittäin myönteistä kuulla komission puheenjohtajan olevan vahvasti sitoutunut tukemaan biotalouden tarjoamia mahdollisuuksia ja innovaatioita. Komission äänessä oli nyt uudenlaista, mahdollistamisen ja kannustamisen väriä, Lehtomäki iloitsi.

Lehtomäki korosti Tukholmassa metsäteollisuuden olleen Pohjoismaissa merkittävää ja alati uusiutuvaa teollisuutta yli 150 vuoden ajan. Hän kiinnitti huomiota metsäteollisuuden jatkuvasti kasvavaan tuotevalikoimaan, biokemikaaleihin, tekstiileihin ja myös biogeeniseen hiileen esimerkkeinä potentiaalisista uusista alueista.

– Onnistuminen edellyttää kannustavaa poliittista kehystä ja sitä, että uusissa aloitteissa tuodaan esille puumateriaalin ilmastohyödyt. Lainsäädännössä tulee pitää kiinni kestävästi kasvatetun biomassan hiilineutraalisuudesta, jotta biogeenisen hiilidioksidin talteenotosta ja hyödyntämisestä voidaan luoda uutta liiketoimintaa fossiilitalouden tilalle.

Tilaisuudessa alleviivattiin metsien poikkeuksellisen tärkeää roolia Suomelle ja Ruotsille – niin taloudellisesti, ympäristönäkökulmasta kuin sosiaalisestikin. Tämän ymmärryksen lisäämiseksi tarvitaan aiempaa enemmän vuoropuhelua.

– Euroopan komissio on järjestämässä vihreään siirtymään liittyviä keskusteluja eri toimialojen yritysten toimitusjohtajien kanssa. Me olemme valmiita ja sitoutuneita vuoropuheluun siitä, kuinka kilpailukykyinen metsäteollisuus voi tukea paremmin EU:n avointa strategista autonomiaa sekä EU:n kiertotalous- ja ilmastoneutraaliustavoitteita, Lehtomäki summasi.

Euroopan unioniKilpailukykyMetsien hoito ja käyttö

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Paula Lehtomäki
Toimitusjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Lausunnot
Lausunto metsätalouden tulosperusteiset tuet -työryhmän muistiosta