Uutishuone

Artikkelit

Matka-avustukset koululuokille ja opiskelijoille

Metsäteollisuus ry myöntää koululuokille ja opiskelijoille matka-avustuksia tutustumiskäynteihin Suomessa sijaitseviin metsäteollisuuskohteisiin. Vierailu voi suuntautua metsäteollisuuden tuotantolaitokseen, hakkuutyömaalle tai metsäalan oppilaitokseen.

Vierailulla oppilaat ja opiskelijat pääsevät tutustumaan metsäteollisuuteen ja sen eri ammatteihin. Avustus kattaa kohtuulliset kuljetuskustannukset esimerkiksi bussilla.

Metsäteollisuus ry:n myöntämä avustus on tarkoitettu ensisijaisesti yläkoululaisille ja lukiolaisille, ammatinvalintaiässä oleville nuorille. Harkinnan mukaan avustuksia voidaan myöntää myös alakoululaisten vierailuille. Myös opiskelijaryhmät voivat hakea matka-avustusta järjestämälleen ekskursiolle, jonka kohteena on metsäteollisuusyritys.

Vierailun tulee olla opintokäynti, jota suunnitellaan yhdessä vierailukohteen edustajan kanssa ja johon liittyy vapaamuotoinen opintotehtävä joko ennen tai jälkeen vierailun. Opintotehtävä voi olla esimerkiksi oppilaiden yhdessä tekemä posteri tai tiivistelmä retken teemasta. Vaihtoehtoisesti voit toimittaa meille lyhyen matkakertomuksen sekä muutaman vierailukäynnillä otetun valokuvan.

Metsäteollisuus ry jakaa mielellään matkakertomuksia ja valokuvia opintoretkistä Instagramissa Mahdollisuuksien metsä -tilillä. Kannustamme siis lähettämään materiaalia julkaistavaksi matka-avustusten yhteyshenkilölle.

Avustuksen hakeminen

  1. Suunnittele vierailu metsäteollisuusyrityksen kanssa.
  2. Kilpailuta kuljetusyhtiöitä vierailukohteeseesi heti, kun vierailunpäivämäärä on tiedossa.
  3. Parhaimman kuljetustarjouksen valittuasi täytä matka-avustushakemus (liitteenä tämän sivun ylälaidassa). Hakemukset lähetetään sähköpostitse Metsäteollisuus ry:n yhteyshenkilölle Albert Hämeelle hyvissä ajoin ennen vierailua.
  4. Avustuspäätöksestä ilmoitetaan kahden viikon kuluessa.
  5. Vierailun jälkeen toimita opintotehtävä tai matkakertomus Metsäteollisuus ry:lle matka-avustusten yhteyshenkilölle.
Opettajat ja opinto-ohjaajat

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Albert Häme
Asiantuntija, osaaminen ja koulutus

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Nuorten metsäbarometri 2025 tuo esiin ilahduttavia kehityssuuntia metsien koetusta tärkeydestä ja alan kiinnostavuudesta.
Uutiset

Miksi EU-uralle kannattaa pyrkiä? Eurooppa-päivänä Finlandia-talolla keskusteltiin uramahdollisuuksista ja merkityksellisestä työstä Euroopan unionissa. Metsäteollisuus ry:n järjesti nuorille suunnatun EU-uraseminaari yhteistyössä

Uutiset
Toukokuuhun mennessä sadat metsäalan koululähettiläät ovat kiertäneet eri puolilla Suomea yli kahdessa sadassa yläkoulussa ja lukiossa.
Artikkelit
Puusepänteollisuus ry neuvottelee puusepänteollisuuden työehtosopimukset.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat hyväksyneet hallinnoissaan 29.4.2025 saavutetun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi.
Blogit
Ongelmia voidaan vähentää lakien noudattamisella, valvonnan vahvistamisella ja koulutuksen lisäämisellä.