Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjaa on järjestetty jo vuodesta 2013 lähtien. Kampanjassa metsäalalla työskentelevät metsälähettiläät ja metsäalan opiskelijat vierailevat yläkouluissa ja lukioissa ympäri Suomen ja kertovat alan opiskelu- ja työmahdollisuuksia sekä esittelevät puusta valmistettavia tuotteita. Kampanjan tavoitteena on lisätä alan tunnettuutta nuorten keskuudessa ja saada heidät pohtimaan, voisiko nuori löytää oman paikkansa innovatiiviselta alalta.


Tänä vuonna kampanjaan osallistui 207 koulua. Kampanjan kohderyhmänä ovat yläkoulujen 8.-luokkalaiset sekä lukioiden 1.- ja 2.-luokkalaiset. Koululähettiläistä löytyy työntekijöitä aina tehdastuotannosta toimistoon ja ylimpään johtoon. Osana kouluvierailua lähettiläät esittelevät nuorille omia koulutus- ja urapolkujaan. Erilaiset tarinat korostavat urapolkujen ainutlaatuisuutta ja alalla työskentelevien ihmisten moninaisuutta. Lukioissa vierailevat puunjalostusinsinööriopiskelijat kertovat alasta enemmän korkeakouluopiskelijan näkökulmasta.


Vierailun aikana nuoret saavat käsityksen siitä, millaista metsäteollisuus tänä päivänä on: minkälaisia monipuolisia opiskelu- ja työmahdollisuuksia se tarjoaa, miten alalla kiinnitetään huomiota vastuullisuuteen ja mitä kaikkea puusta valmistetaan.

 

Ensi vuoden kampanjaan ilmoittautuminen käynnistyy syksyllä 2024. Mikäli haluat muistutuksen sähköpostiisi kampanjaan mukaan ilmoittautumisesta, niin jätäthän yhteystietosi tästä linkistä: https://www.lyyti.fi/questions/e5c08d1bd1


Mahdollisuuksien metsä -kampanjaa toteuttavat Metsäteollisuus ry ja Suomen Metsäyhdistys yhdessä metsäteollisuusyritysten ja Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa.