Uutishuone

Blogit

Luontoratkaisuja etsiessä katseet kohdistuvat yrityksiin

Ilmastonmuutoksen rinnalle keskusteluun ja huomion kohteeksi on noussut biodiversiteetti – ja hyvä niin. Olemme osa luontoa ja monimuotoinen luonto on elämän edellytys. Olemme täysin riippuvaisia luonnon tarjoamista ekosysteemipalveluista, eli luontohyödyistä.

Viimeiset kaksi viikkoa valtioiden neuvottelijat ovat istuneet pitkiä päiviä Kanadan Montrealissa, kun kansainvälisen biodiversiteettikokous on etsinyt ratkaisuja maailman luonnon tilan vahvistamiseksi.

Valtiot toimivat tässä työssä omassa tärkeässä roolissaan. Viime aikoina katseet ovat kääntyneet myös yritysten suuntaan. Talouselämä nähdään niin kansainvälisesti kuin kansallisesti ratkaisujen tarjoajana. Montrealissa yritykset olivat erityisesti valokeilassa, ja erilaisia luontopohjaisia ratkaisuja esiteltiin enemmän kuin koskaan ennen. Samanaikaisesti Suomessa ympäristöministeriö on käynnistänyt selvityksen yritysten roolista luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.

Talous ja luonto ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Taloudellisten toimijoiden on toimittava siten, että kaikki kestävyyden osa-alueet ovat tasapainossa. Tuotamme taloudellista hyvinvointia, työtä ja toimeentuloa luonnon tarjoamien resurssien turvin. Samalla, kun luonnon kantokyky on turvattava, on luontoratkaisut pystyttävä integroimaan osaksi talousjärjestelmää ja yritystoiminnan arkea.

Tiivis vuoropuhelu yksityisen sektorin, julkisen vallan, päättäjien ja tiedeyhteisön välillä on välttämätöntä toimivien ratkaisujen löytämiseksi. Tässä suomalaisella metsäsektorilla on paljon annettavaa. Metsätaloudessa on jo vuosikymmeniä kehitetty työkaluja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Pääosin kansainvälisillä markkinoilla toimivilla puuta jalostavilla yrityksillä oman tuotannon ympäristövaikutusten arviointi, raportointi ja ympäristömerkit ovat olleet arkipäivää jo yli vuosikymmenen ajan. Myös suomalaiset metsänomistajat ovat monimuotoisuustyössä aktiivisia ja osaavia.

Vaikka takana on valtavasti hyvää työtä, välillä on syytä pysähtyä tarkastelemaan työn tuloksia ja pohtimaan suuntaa. Puuta jalostavalle teollisuudelle luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on välttämätöntä. Siksi tarvitsemme objektiivista, tieteeseen perustuvaa tietoa siitä, etenemmekö oikeaan suuntaan ja onko työmme vaikuttavaa.

Saadaksemme lisää tietoa monimuotoisuuden kehityksestä, sen mittaamisesta sekä teknologian tarjoamista uusista mahdollisuuksista Metsäteollisuus ja Sahateollisuus ovat käynnistäneet laajan tutkimushankkeen. Tutkimuksen pohjalta laaditaan puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartta.

Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Suomen akatemian rahoittaman Unite-lippulaivan kanssa Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Itä-Suomen yliopiston toimesta. Luke arvio monimuotoisuuden nykytilaa ja mallintaa tulevaisuuden kehityspolkuja. Itä-Suomen yliopisto selvittää yhteistyössä Metsätehon kanssa luonnon monimuotoisuuden mittausteknologioiden mahdollisuuksia ja kehitystarpeita.

Vankka tietopohja auttaa meitä tavoitteiden saavuttamisessa ja toiminnan ohjaamisessa. Käytännön tekoja luonnon monimuotoisuuden hyväksi tehdään suomalaisissa metsissä joka päivä, yhteistyössä metsänomistajien ja koko puunhankintaketjun kanssa.

Anniina Kostilainen, yhteiskuntasuhdepäällikkö Sahateollisuus ry

Jimi Rajajärvi, metsäympäristöasiantuntija Metsäteollisuus ry

IlmastoMetsien hoito ja käyttöMonimuotoisuusVastuullisuussitoumukset

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry korostaa kiertotalouden ohjelman väliarviointia koskevassa lausunnossaan, että kiertotalouden vauhdittaminen edellyttää ennen kaikkea ennakoitavaa sääntelyä, investointeja mahdollistavaa toimintaympäristöä sekä

Uutiset
Budjettiriihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati
Lausunnot
Suomen tulee tehdä lopulliseen suunnitelmaan selkeät poliittiset linjaukset ja rajaukset, jotta vaikutukset ja kustannukset Suomelle eivät jää arvailujen varaan.
Uutiset
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu.
Julkaisut

Metsäteollisuuden vuonna 2012 käynnistämät vapaaehtoiset vastuullisuussitoumukset ovat vauhdittaneet merkittävästi toimialan vastuullisuustyötä. Tuore loppuraportti osoittaa, että valtaosa vuoteen 2025 asetetuista tavoitteista