Uutishuone

Uutiset

Korkeakouluopiskelijat mittelöivät Wood U Innovate -mestaruudesta puupohjaisilla ratkaisuilla

Metsäteollisuus ry:n ja Puunjalostusinsinöörit ry:n innovaatiokilpailu tarjoaa korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tutustua tutkimus- kehitys ja innovaatiotoimintaan alan ammattilaisten johdolla. TKI-osaamiselle on vahvaa kysyntää työelämässä, ja siksikin aihe tulee tehdä korkeakouluopiskelijoille tutuksi jo opintojen aikana.
‍

Korkeakouluopiskelijoiden Wood U Innovate -innovaatiokilpailu huipentuu 20.4.2023 järjestettävään finaaliin. Puunjalostusinsinöörien kevätseminaarin yhteydessä järjestettävässä tapahtumassa loppukilpailuun valitut opiskelijat esittelevät innovaationsa tuomaristolle, joka tekee päätöksen kilpailun voittajasta.
‍

Kisan finaaliin on valittu neljä kilpailuehdokasta, joiden takana ovat Ville Heikkinen (Oulun yliopisto) ja Pasi Lintunen (Savonia AMK), Satu Paavonsalo ja Valentin Schwarts (Aalto-yliopisto), Liisa Loponen (LAB-ammattikorkeakoulu) sekä Joonas Pyykkö, Teo Naukkarinen ja Hanna Tiihonen (XAMK).
‍

TKI-osaamisella on kysyntää työmarkkinoilla, mutta TKI-toiminta jää monissa koulutusohjelmissa vähäiselle huomiolle. Harvalle korkeakouluopiskelijalle tarjoutuu opintojen aikana mahdollisuutta suunnitella itse innovaatio, saati saada siitä henkilökohtaista palautetta alalla työskentelevältä asiantuntijalta.
‍

– Erilaiset innovaatiokilpailut ja -tapahtumat ovat opiskelijalle oivallinen tapa testata omien ideoiden toimivuutta. Myös tapahtumissa luoduilla verkostoilla voi olla suuri merkitys opintojen ja tulevan työuran kannalta, esittelee Metsäteollisuus ry:n innovaatiotoiminnan päällikkö Marjaana Suorsa.
‍

Alan huippuammattilaiset kisaajien tukena
‍

Wood U Innovate -kilpailussa kaikille finaaliin valituille opiskelijoille tarjotaan esiintymis- ja IPR-koulutusta sekä mahdollisuus hioa kilpailuehdotustaan asiantuntijan vinkkien perusteella. Näin opiskelijat saavat kattavan kuvan siitä, millainen prosessi innovaation kehittäminen on ja millaisia seikkoja matkan varrella tulee ottaa huomioon.
‍

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat Katariina Kemppainen (VP, Group R&D, Metsä Group), Jenny Müller-Wahlman (Director, Innovation and R&D, Stora Enso), Pia Nilsson (Director, Global Platform Development R&D, UPM), Atte Virtanen (Vice President, Biomaterial processing and products, VTT), Maarit Lindström (Johtaja, pääekonomisti, Metsäteollisuus ry) ja Antti Lindqvist (Toimitusjohtaja, Puunjalostusinsinöörit ry).
‍

Innovaatiokilpailut eivät lisää ainoastaan opiskelijoiden tietoisuutta innovaatioiden tärkeydestä: esittelemällä innovaatiotoimintaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa muistutetaan ihmisiä laajemminkin, että metsä- ja puuteollisuus ei ole jämähtänyt paikoilleen, vaan alalla kehitetään jatkuvasti parempia tuotteita ja ratkaisuja. Suomalaisista kemiallisen metsäteollisuuden yrityksistä 77 % harjoittaa TKI-toimintaa, kun kaikissa suomalaisissa yrityksissä keskimäärin vastaava luku on 69 %.
‍

– Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on tuottavuus- ja talouskasvun keskeisimpiä ajureita pitkällä aikavälillä. Panostamalla siihen luomme uusiutuvaa ja kestävää tulevaisuutta, Suorsa muistuttaa.
‍

Wood U Innovate -kilpailun 10 000 € palkintopotti jaetaan Helsingissä Kalastajatorpalla järjestettävässä finaalitapahtumassa. Sekä finaalitapahtumaan osallistuminen että tilaisuuden seuraaminen livestreamin välityksellä on ilmaista kaikille korkeakouluopiskelijoille. Mukaan voi ilmoittautua 12.4. saakka täällä.
‍

Lisätietoja:

Venla Kaplas, venla.kaplas@forestindustries.fi, puh. +358 40 626 3001

Donika Morina, donika.morina@puunjalostusinsinoorit.fi, puh. +358 50 341 7508

‍

KoulutusOpettajat ja opinto-ohjaajatOsaaminenPuupohjaiset tuotteetTutkimus ja innovaatiot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Venla Kaplas
Asiantuntija, osaaminen ja koulutus

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Suomalaisessa metsäteollisuudessa energian tehokas käyttö ei ole viikon mittainen kampanja vaan vuosikymmeniä jatkunutta perustyötä.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Määrä oli 13 % suurempi kuin vuoden 2025 vastaavalla ajanjaksolla.
Uutiset

Miltä näyttää työpaikka, jossa yhdistyvät teknologia, kansainvälisyys, vastuullisuus ja uusiutuva raaka-aine? Mahdollisuuksien metsä -kampanja tarjoaa jälleen suomalaisille 8.-luokkalaisille mahdollisuuden tutustua

Uutiset
Niinistöllä on vahva osaaminen erilaisista metsäluontoon, metsien käyttöön ja metsäsektorin toimintaympäristöön liittyvistä kysymyksistä sekä metsäteollisuuden puunhankinnasta.
Blogit
Eurooppa on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita: vahvempi talous, parempi turvallisuus, ilmastoneutraalius ja suurempi strateginen autonomia.
Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.