Uutishuone

Uutiset

Komission kiertotaloussuunnitelman toteuttamisessa huomioitava uusiutuvien materiaalien mahdollisuudet

Uusiutuvien materiaalien käyttö edistää vahvasti kiertotalouden perimmäisiä tavoitteita, kuten fossiilisten raaka-aineiden käytön vähentämistä. Aiemmin komissio on tunnistanut uusiutuvien materiaalien merkityksen etenkin rakentamisessa ja liikkumisessa. Myös biokemikaaleissa, biomuoveissa ja biokomposiiteissa on valtavat mahdollisuudet.

– Metsäteollisuus on toiminut kiertotalouden periaatteiden mukaisesti jo pitkään. Puun kaikki osat hyödynnetään tarkasti ja niistä tehdään mahdollisimman korkean jalostusasteen tuotteita. Puukuitupohjaiset tuotteet voidaan kierrättää ja lopuksi vielä hyödyntää bioenergian tuotannossa, toteaa Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisa.

Keräyspaperi on paperinvalmistuksen tärkeä raaka-aine. Suomessa kulutetusta paperista ja kartongista otettiin talteen 77 % vuonna 2015. Koko Euroopan osalta keräyspaperin kierrätysaste oli noin 72 % vuonna 2015. Kierrätysaste on saatu ennätyskorkealle Euroopan paperiteollisuuden vuonna 2011 asettaman vapaaehtoisen kierrätystavoitteen avulla.

Suomessa tuotetulla laadukkaalla ensikuidulla on kuitenkin keskeinen merkitys kiertotaloudelle. On arvioitu, että jos Euroopan paperiteollisuudessa käytettäisiin vain kierrätyskuitua, paperintuotanto loppuisi jo muutamassa kuukaudessa. Kierrätyskuidusta ei voida valmistaa paperia loputtomiin – sekaan tarvitaan vahvaa ensikuitua. Kierrätyksen avulla luonnonvaroja käytetään tehokkaasti ja tuetaan luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Euroopan unioniKiertotalous

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Jyrki Peisa
(vanhempainvapaalla)

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Valinnan tehnyt tuomaristo korosti Lehtomäen keskeistä roolia metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Lausunnot
Lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta ja ympäristöselostuksesta (SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi)
Lausunnot
Valtioneuvosto selonteko YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 toimeenpanosta