EU:lle lisää toimivaltaa ja jäsenvaltioille lisää yksityiskohtaista raportointia. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin.
‍

Tätä samaa esitetään taas, kun komissio julkaisi maaperän seurantaa koskevan lainsäädäntöehdotuksen toissa päivänä. Direktiivi sisältää velvoitteet maaperän tilan seurannalle ja raportoinnille sekä asettaa tavoitteeksi maaperän hyvän tilan vuoteen 2050 mennessä.
‍

Direktiivi koskee kaikkea maa-alaa EU:n alueella. Lisäksi direktiivi tuo maaperän EU-lainsäädännön alle, kuten ilma ja vesi ovat olleet jo pitkään. Kyseessä on valtava muutos, joka on tunnistettava. On selvää, että lainsäädäntöehdotus luo mahdollisuuden maankäyttöä ohjaavan EU-lisäsääntelyn valmistelulle.
‍

Nyt julkaistu lainsäädäntöehdotus koskee erityisesti maaperän seurantaa ja raportointia, mutta siinä määritellään myös maaperän hyvä tila sekä maaperän kestävä käyttö. Ehdotuksessa esitellään kestävän maankäytön periaatteet sekä maaperän hyvän tilan indikaattorit. Näiden avulla ohjataan maankäyttöä ja seurataan maaperän tilan kehittymistä sekä lopulta arvioidaan, onko tavoite terveestä maaperästä saavutettu vuonna 2050. Tietomäärä ja tiedon tarkkuus, jota komission jäsenvaltioilta haluaa, on valtava. Mistä tähän kaikkeen löytyy resurssit, kun muistetaan, että tämä ei ole lainkaan ainoa EU:sta tuleva byrokratiaa lisäävä lainsäädäntö?
‍

Maaperätiedon kehittäminen ja kerääminen on tärkeää, ja lisäpanostuksia tarvitaan. Myös metsäteollisuus on pitänyt tärkeänä maaperäntiedon kehittämistä kansallisesti. Tämä ei tarkoita, että vipuvartta tarvittaisiin Brysselistä. Maaperätiedon kehittämistä voidaan tehdä myös ilman esitetyn kaltaista lainsäädäntöä.
 

Sinällään hyvää asiaa ajavasta direktiivistä herää kysymys, että eikö komissio luota jäsenmaihin? Komissio tuo selvästi esiin, että jos jäsenvaltioiden toimet eivät riitä, niin lisävaatimuksia on tulossa. Lisäksi komissio vaatii mahdollisuuden antaa myöhemmin lisäsäädöksiä. Esimerkiksi, komissio haluaa option muokata kestävän maankäytön periaatteita, joihin myös metsätalouden käytännöt kuuluvat. Metsäsektorin edustajana näen tässä uhkia metsätaloutta rajoittavista elementeistä.
‍

Maankäyttöön liittyvän lainsäädännön tulee ottaa huomioon maaperän erilaisuus sekä maankäytön historia. Tavoitteiden sekä toimenpiteiden tarpeen arvioinnissa on huomioitava myös taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Valitettavasti juuri taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten arviointi ei ole viime aikoina kuulunut komission vahvuuksiin, kuten ei nytkään.
‍

Toivottavasti direktiivin jatkotyöstössä pohditaan tarkkaan lainsäädännön hyödyt ja haitat sekä vaikutukset koko yhteiskuntaan. Se on kesän jälkeen jäsenvaltioista koostuvan neuvoston ja Euroopan parlamentin tehtävä. Maaperän seurantaa koskeva direktiivi on ollut Suomen EU-edunvalvonnan yksi prioriteetti, hyvä niin. Nyt uuden hallituksen onkin tartuttava toimeen lainsäädännön järkevöittämiseksi. Lainsäädännöllä ei tule heikentää metsätalouden toimintaedellytyksiä eikä metsäteollisuuden kilpailukykyä.