Uutishuone

Uutiset

Työsululla haetaan pitkän ajan kilpailukykyä tukevaa ratkaisua; Metsäteollisuuden työvoima ei ole kustannuksiltaan kilpailukykyistä

Metsäteollisuus ry on tavoitellut jo viikkoja kestäneissä neuvotteluissa kustannuskilpailukykyä parantavaa kokonaisuutta ja muuhun kotimaiseen vientiteollisuuteen sekä keskeisiin kilpailijamaihin nähden tasavertaisia työehtoja. Neuvottelujen kohteena on erityisesti ollut ulkoisen työvoiman käyttö samoilla periaatteilla kuin muilla teollisuudenaloilla Suomessa sekä erittäin kalliiden ja pitkien juhannus- ja jouluaikojen kustannusten purkaminen. Paperiteollisuuden työehtosopimuksen mukaan joulu- ja juhannustöistä maksetaan nykyisin kolminkertainen palkka ja annetaan lisäksi vähintään kolme ylimääräistä palkallista vapaapäivää. Lisäksi on neuvoteltu työaika- ja palkkausjärjestelmän yksinkertaistamisesta ja ay-jäsenmaksujen keräämisen siirtämisestä liittojen vastuulle.

– Kilpailukyvyn parantamisen tarve ei ole kadonnut Suomesta mihinkään. Suhteettoman laajoja lakkoja keskenään koordinoivat ammattiliitot toimivat hyvin lyhytnäköisesti. Ne eivät kanna vastuutaan suomalaisten tehtaiden kilpailukyvystä ja elinkelpoisuudesta tai edes jäsentensä työpaikoista, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.

Työntekijäpuolen vaatimusten epäsuhtaa korostaa se, että paperi-, kartonki- ja selluteollisuudessa sekä mekaanisessa metsäteollisuudessa työaika on Suomessa lyhyempi, mutta ansiotaso korkeampi kuin keskeisissä kilpailijamaissa. Paperiteollisuudessa vuosiansiot nousevat vuorotyössä jopa yli 61 000:een euroon, mikä on ainakin 30 prosenttia korkeammalla kuin Ruotsissa ja Saksassa. Levyteollisuudessa työvoimakustannukset Suomessa ovat 3–4 kertaa korkeammat kuin Baltiasta ja Puolasta tulevilla kilpailijoilla.

Kustannuskilpailukyvyn parantaminen Suomessa lisäisi toimintaympäristön houkuttelevuutta ja vahvistaisi investointien sekä työllistämisen edellytyksiä.

Tilanteen vakavuuden korostamiseksi ja neuvottelujen vauhdittamiseksi Metsäteollisuus ry on päättänyt kolmen vuorokauden työsulusta paperi-, kartonki- ja selluteollisuudessa. Sulun piirissä ovat Paperiliiton, Ammattiliitto Pron ja Sähköliiton jäsenet 12 tuotantolaitoksessa. Sulun on tarkoitus alkaa välittömästi ammattiliittojen lakkojen jälkeen, 10. helmikuuta.

– Kun työntekijät menevät lakkoon vauhdittaakseen neuvotteluja ja ratkaisuun pääsemistä, vastaavasti työnantaja aloittaa työsulun vauhdittaakseen kansainvälisesti kilpailukykyisen työehtosopimuksen aikaansaamista, Hollmén muistuttaa.

Työsulun aikana Paperiliitoon, Ammattiliitto Prohon ja Sähköliittoon kuuluvia työntekijöitä ei päästetä työpaikoilleen, eikä heille makseta palkkaa. Työsulku rajoittaa myös lomapäivien ansaintaa ja työsuhde-etuja. Liittoihin kuulumattomien palkkaa tai etuja työsulku ei leikkaa, vaikka tuotantoa ei sen aikana tehtäisikään.

– Metsäteollisuus ry on yhä valmis hakemaan ratkaisua mahdollisimman nopealla aikataululla. Neuvottelutulos syntyy kuitenkin vasta, kun saamme sovittua kustannuskilpailukykyä parantavista työehdoista, Jyrki Hollmén sanoo.

Lisätietoja

Työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén; soittopyynnöt viestintäpäällikkö Sarianna Toivosen kautta, p. 041 540 5868

Lista: Työsulun_piirissä_olevat_tehtaat

TyöehtosopimuksetTyömarkkinat

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Julkaisut
Vastuullisen toiminnan oppaat tarjoavat selkeää ja ajankohtaista tietoa metsäalan työnantajille, työn tilaajille ja työntekijöille.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan metsäteollisuuden toimipaikoista 59 % on kokenut haasteita rekrytoinneissa viimeisen vuoden aikana.
Artikkelit
Puusepänteollisuus ry neuvottelee puusepänteollisuuden työehtosopimukset.
Uutiset

Miksi EU-uralle kannattaa pyrkiä? Eurooppa-päivänä Finlandia-talolla keskusteltiin uramahdollisuuksista ja merkityksellisestä työstä Euroopan unionissa. Metsäteollisuus ry:n järjesti nuorille suunnatun EU-uraseminaari yhteistyössä

Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat hyväksyneet hallinnoissaan 29.4.2025 saavutetun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi.
Blogit
Vastuullisuustyö keskittyy ennaltaehkäisyyn, valvonnan kehittämiseen ja tietoisuuden lisäämiseen koko alihankintaketjussa.