Metsänhoidon kannalta kuolinpesä on haasteellinen tapa omistaa metsää. Parhaassa tapauksessa se voi toimia hyvinkin, jos osakkailla on yhteiset tavoitteet ja päätöksentekokykyä, mutta näin ei läheskään aina ole.
Nykyinen lainsäädäntö edellyttää yksimielistä päätöksentekoa. Metsien hoito pysähtyy, jos yksikin osakkaista vastustaa muiden kantaa, heittäytyy passiiviseksi tai on tavoittamattomissa. Kun osakkaaksi tulee toinen kuolinpesä, niin vaikeuskerroin kasvaa entisestään.
Vuosikymmenien kehityksen tuloksena noin 10 prosenttia yksityismetsien pinta-alasta on kuolinpesien omistuksessa, mikä tarkoittaa reilua miljoonaa hehtaaria. Metsää omistavia kuolinpesiä on noin 45 000 kpl ja niissä on yhteensä noin 180 000 osakasta. Määrä on hieman laskenut viime vuosina, mutta vain hieman ja kehitys on hidasta. Kuolinpesäomistuksen pelätään kasvavan tulevaisuudessa, kun suurten ikäluokkien metsät siirtyvät jälkipolville.
Verohallinnon tilastoissa kuolinpesien passiivisuus näkyy selvästi. Metsää omistavien kuolinpesien hakkuutulot (euroa/hehtaari) ovat viime vuosina jääneet noin 20 prosenttia alemmalle tasolle verrattuna muihin yksityismetsiin. Lisäksi passiivisuuden seurauksena kuolinpesien metsiin on kertynyt hakkuusäästöjä muita omistajaryhmiä enemmän.
Yhtenä kehittämisideana on esitetty enemmistöpäätösten käyttöönottoa kuolinpesän metsäomaisuuden hoidossa – rajattuna nimenomaan metsän käsittelyyn. Perusteena ehdotukselle on metsäomaisuuden jatkuva hoitotarve ja omaisuuden arvon säilyttäminen sekä metsävarojen kansantaloudellinen merkitys. Yhteismetsä on erinomainen esimerkki siitä, miten metsäomaisuutta voidaan hoitaa tehokkaasti enemmistöpäätöksin, osakkaiden yhteiseksi hyväksi.
Jos päätöksiä hoitotöistä ei saada tehtyä oikeaan aikaan, alkaa metsän kehitys vaarantua. Menetetty arvokasvu voi olla metsikkötasolla merkittävä ja kuolinpesän osakkaille koituva rahallinen menetys suuri. Esimerkiksi taimikonhoidon tai harvennushakkuun viivästyminen hidastaa puuston kehitystä ja vähentää etenkin arvokkaan tukkipuun kertymää.
Yhtä lailla päätöksiä pitää pystyä tekemään myös silloin, kun osakkaiden enemmistön tavoitteena on esimerkiksi luontoarvojen vaaliminen tai virkistyskäytön edistäminen.
Enemmistöpäätösten käyttöönotto ei vaikuttaisi hyvin toimiviin kuolinpesiin millään tavalla. Sen sijaan passivoituneille kuolinpesille se antaisi selkänojan käynnistää metsänhoitotyöt. Lisäksi uudet pelisäännöt todennäköisesti vauhdittaisivat kuolinpesin omistusjärjestelyjä ja nopeuttaisivat perikuntien elinkaarta, mikä on kirjattu nykyisen hallitusohjelman tavoitteeksi.
Toinen välttämätön kehittämistarve on kuolinpesän osakkaiden yhteystietojen saatavuuden parantaminen. Tällä hetkellä meillä ei ole ajantasaista ja kattavaa rekisteriä, josta kuolinpesän kaikkien osakkaiden yhteystiedot olisivat saatavissa. Kun tämä puute yhdistetään yksimielisyysvaatimukseen, niin metsäalan toimijalla on käytännössä lähestulkoon mahdoton tehtävä tavoittaa ja aktivoida kuolinpesän osakkaita metsien hoitoon.
Tavoitteena tulee olla järjestelmä, jossa kaikkien osakkaiden yhteystiedot ovat jatkossa ajan tasalla ja alan toimijoiden saatavissa samaan tapaan kuin muidenkin metsänomistajien yhteystiedot. Yksinkertaisin reitti eteenpäin olisi velvoittaa kuolinpesät tekemään niin kutsuttu selvennyslainhuuto, jolloin ajantasainen omistajatieto saataisiin julkiseen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin muiden metsäkiinteistöjen tapaan.
