Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on metsälain uudistuksen jälkeen vakiintunut osaksi metsänhoidon menetelmävalikoimaa. Se herättää silti edelleen kiivastakin keskustelua hyödyistä ja riskeistä.

Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen toimivuutta ja mahdollisia hyötyjä suometsien kasvatuksessa tutkitaan parhaillaan usean tutkimuslaitoksen ja yliopiston yhteistyönä. Tutkimusta rahoittavat mm. Koneen säätiö, Suomen Akatemia, Strategisen tutkimuksen neuvosto sekä Metsäteollisuus ry osana metsäympäristöohjelmaansa.

Suomen tuottavasta metsämaasta vajaa neljännes on suometsiä, joista suurin osa on ojitettu puuston kasvun parantamiseksi. Erityisen runsaasti niitä on Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, missä monin paikoin yli puolet metsämaasta on turvemaalla. Suometsiä on hyvin laaja kirjo tuottavimmista metsämaistamme karuihin heikkotuottoisiin ja vähäpuustoisiksi jääneisiin kitumaihin.

Oma kiinnostukseni jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen suometsissä on lähtenyt tarpeesta suojella turvemaiden hiilivarastoa. Suurin osa Suomen maaperän hiilestä on turvemaissa. Tämä hiili pysyy poissa ilmakehästä, jos se pysyy hapettomissa oloissa vedenpinnan alapuolella.

Turpeen hiilivaraston suojelu on erityisen tärkeää runsasravinteisissa hyvätuottoisissa suometsissä, joiden turvemaa hajoaa nopeammin kuin niukkaravinteisten suometsien turve. Nopean hajoamisen vuoksi myöskään niiden puuston tuottama karikemäärä ei yleensä riitä pitämään maan hiilitasetta nielun puolella.

Suometsien pohjavedenpinta on suhteellisen lähellä maanpintaa ojitettunakin. Vedenpintaa on perinteisesti pyritty pitämään alhaalla tehokkaan kuivatuksen eli hyväkuntoisten ojien avulla, jotta puuston kasvu ei kärsisi märkinäkään vuosina. Vedenpinnan syvyyttä on kuitenkin mahdollista säädellä paitsi ojia kunnostamalla myös puuston määrää säätelemällä.

Uusimman tutkimustiedon valossa kuivatus ei välttämättä ole tarpeen, jos paikalla on riittävästi hyväkuntoista puustoa, joka pitää ”biologisen kuivatuksen” avulla vedenpinnan puuston kasvun kannalta riittävällä syvyydellä. Puuston kasvu edellyttää, että vedenpinnan syvyys on yli 30 cm loppukesällä, kun juuriston kasvukausi on parhaimmillaan. Muuhun aikaan saa olla märempääkin, ilman että puusto siitä mainittavasti kärsii. Tätä syvemmällä oleva vedenpinta ei välttämättä hyödytä puustoa, mutta on haitallista maan hiilivaraston säilymisen kannalta.

Koska maaperän hiilellä ei vielä ole hintaa, on metsänomistajan kannalta oleellista, mitä muita hyötyjä jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta on. Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna avohakkuussa korjatusta puusta kerralla tuleva suuri tulovirta pilkkoutuu jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa pienempiin osiin, mutta tuloja voidaan saada lyhyemmin aikavälein. Ojien kunnostuksen ja istuttamalla tehdyn uudistamisen välttämisestä taas voidaan saada kustannussäästöjä. Taloudellisesti kannattavinta jatkuvapeitteiseen kasvatukseen siirtyminen on silloin, kun metsikössä on jo valmiiksi eri-ikäisiä ja -kokoisia puita.

Jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen on monta menetelmää, jotka sopivat eri tilanteisiin. Puuston rakenteellisista ominaispiirteistä, puulajisuhteista ja metsänkasvatuksen tavoitteista riippuen voidaan käyttää poimintahakkuita, ylispuuhakkuita tai pienaukko- ja kaistalehakkuutyyppisiä käsittelyjä. Kaikille niille on kuitenkin yhteistä, että niiden vaikutuksia metsän kasvuun ja tuotokseen ei pystytä vielä kovin hyvin ennustamaan. Toisaalta tulevaisuuden ennustamiseen liittyy aina epävarmuutta, erityisesti suometsissä, joiden turvemaa on huomattavasti muuttuvaisempi kasvualusta kuin kivennäismaa. Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmiä voi siksi jo hyvin suositella harkittaviksi vaihtoehtoina tasaikäiskasvatukselle. Kokonaisvaltainen suunnittelu on tärkeää, jotta vesitalous pysyy hallinnassa.

Metsän ojastoa täytyy tarkastella kokonaisuutena. Kaikkia ojia ei voi jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessakaan jättää kunnostamatta. Jokin oja voi esimerkiksi kuljettaa suunnittelun kohteena olevan metsän halki tai ohitse suuriakin määriä vettä, joka tulee alueen ulkopuolelta. Jos sellaisen ojan annetaan tukkiutua, voi seurata vettyminen, jota puusto ei pysty torjumaan. Suometsien metsänhoidossa tarvitaan kokonaisvaltaista vesitalouden suunnittelua, jossa koko valuma-alue otetaan huomioon.