Suomen innovaatiokoneisto on yskinyt, kun yliopistoissa tapahtuva osaamisen synnyttäminen on kärsinyt tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorahoituksen leikkauksista. Sellua, paperia ja kartonkia tuottavissa metsäyhtiöissä ongelma tunnistettiin jo vuonna 2016.

Tuolloin alan innovaatiotoimintaa tekevistä yrityksistä 56 prosenttia ilmoitti Tilastokeskuksen CIS-kyselyssä kärsivänsä osaamisvajeesta. Metsäteollisuudessa luku oli kuusi prosenttiyksikköä korkeammalla kuin teollisuuden keskiarvo. Myös rahoituksen riittämättömyys koettiin pullonkaulaksi.

Osaamisvajeen seuraukset voivat olla vahingollisia. Tuore selvityshenkilö Erkki Ormalan työ- ja elinkeinoministeriölle tekemä raportti paljastaa, että yritykset ovat julkisen rahoituksen ja osaajien puutteessa alkaneet siirtää tutkimus- ja kehitystoimintojaan ulkomaille.

Myös yritysten ja korkeakoulujen välinen yhteistyö on kuihtunut. Tällaiset tiedot ennustavat huonoa säätä Suomen pitkän aikavälin kilpailukyvylle.

Moni puolue näyttää lähtevän vaaleihin lupaamalla hoitaa tutkimus- ja koulutusrahoituksen kuntoon. Voimavarojen lisääminen ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös muutoksia innovaatiorahoituksen   kohdentamiseen.

Metsäteollisuuden innovaatiotoiminnan kannalta on olennaista jatkaa esimerkiksi yliopistojen profiloitumisrahoitusta. Sen avulla tutkimuksessa voidaan syventyä entistä tehokkaammin nykyongelmien ratkaisussa tarvittavien kyvykkyyksien ja tiedon luontiin.

Kyvykkyyksiä tarvitaan, sillä biotalouden nousussa on kyse laajemmasta muutoksesta, jossa uusien teknologioiden hyödyntämiseksi tarvitaan myös uusia arvoketjuja ja liiketoimintamalleja. Puupohjaiset vaatetekstiilit, lääkeaineet ja biokomposiitit saatetaan yhteiskunnan käyttöön tukeutumalla tyystin erilaisiin kumppanuuksiin, markkinakanaviin ja liiketoimintamalleihin kuin vaikkapa kartonkipakkaukset, rakennuselementit tai sellu.

Innovaatiotoiminnan riskit eivät liity pelkästään uuden teknologian synnyttämiseen, vaan riskejä otetaan myös uusien toimintamallien kokeilussa ja markkinoita luotaessa. Alkuperäisen määritelmän mukaan myös synnytetyn teknologian käyttöön saattaminen kuuluu innovaatiotoimintaan.

Näin julkista rahoitusta tulisi kohdentaa enenevästi myös innovaatioprosessin loppupäähän. Se tarkoittaa soveltavan tutkimuksen, kokeilujen, demonstrointien ja pilottien tukemista.

Innovaatiorahoituksen uudelleensuuntaamiselle löytyy klassinen perustelu: julkisilla varoilla kannattaa tukea ponnisteluja, jotka ovat liian riskipitoisia yksittäiselle yritykselle, mutta yhteiskunnan kannalta onnistuessaan merkittäviä.

Älykkääseen biopohjaiseen kiertotalouteen kytkeytyvässä liiketoiminnassa koko yhteiskunnan hyötyä tuskin voidaan kyseenalaistaa.