Uutishuone

Blogit

Fiksua pakata paperiin ja pahviin

Pakkaustutkimus-PTR: n vuonna 2010 tekemän tutkimuksen mukaan kartonkia ja paperia pidetään turvallisina ja edullisina. Taloustutkimuksen selvityksessä vuodelta 2008 kuluttajat pitivät kartonkipakkausten tärkeimpinä etuina kierrätettävyyttä sekä sitä, että se vie vähän tilaa käytön jälkeen. Myös uusiutuva raaka-aine tekee kartonkipakkauksesta kuluttajien mielestä ympäristöystävällisen.

Tämän päivän pakkaus on uusiutuva

Pakkaamalla vähennetään jätteiden syntyä ja säästetään. Näin se vain on. Kun elintarvikkeet pakataan oikein, ne säilyvät kuluttajalle asti tuoreina. Suomessa väki vähenee, vanhenee ja kaupungistuminen lisääntyy, mikä kasvattaa yhden hengen talouksia ja lisää pakkausten määrää.

On tärkeää pakata kuluttajille elintarvikkeet sopivan kokoisissa pakkauksissa. Jos pakkaus on oikean kokoinen, säästetään myös ympäristöä – ruoan pois heittäminen kuormittaa ympäristöä enemmän kuin itse pakkaus.

Kaikista pakkauksista puolet käytetään elintarvikkeiden pakkaamiseen. Tärkeää onkin miettiä, miten ja mihin tuotteet on pakattu. Jotta pakkauksesta ei tule ympäristölle ongelmaa, on parasta käyttää siihen uusiutuvaa materiaalia.

Suomessa kaksi kolmasosaa käytetyistä pakkausmateriaaleista on puuta, paperia tai kartonkia. Paperi ja kartonki kierrätetään Suomessa lähes 90-prosenttisesti. Suomen kierrätysjärjestelmä on erittäin tehokas, varsinkin kun muistetaan, että meitä on vain viisi miljoonaa harvaan asutussa maassa.

Tulevaisuuden pakkaus on myös älykäs

Tulevaisuuden paperi- ja kartonkipakkaukseen voidaan lisätä älyä, tiiviyttä ja biohajoavuutta. Pakkausten avulla voidaan vaikkapa kerätä tietoa tai viestiä käyttäjälle tuotteen sisällön ominaisuuksia, kuten pilaantuneesta ruoasta. Lisäksi muokkaamalla esimerkiksi nanomateriaaleja saadaan aikaan supervahvaa ja kuitenkin biohajoavaa materiaalia, jota voidaan tuottaa esimerkiksi teollisuuden käyttöön.

Sitä paitsi…

Paperin jalostuksen ja kuitu- ja puupohjaisen pakkausteollisuuden tuotannon arvo on Suomessa noin 1,1 miljardia euroa vuosittain. Se on suurusluokaltaan yhtä paljon kuin Kansaneläkelaitos KELA käyttää lääkekorvauksiin tai 150 000 asukkaan kaupungin vuosibudjetti. Paperin jalostus ja kuitu- ja puupohjainen pakkausteollisuus työllistää suoraan noin 5 600 suomalaista.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Valinnan tehnyt tuomaristo korosti Lehtomäen keskeistä roolia metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Lausunnot
Lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta ja ympäristöselostuksesta (SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi)
Lausunnot
Valtioneuvosto selonteko YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 toimeenpanosta