Euroopan unionin talous kasvaa – ja hyvä niin. EU:n sisämarkkinoiden ansiosta metsäteollisuus vie tuotteitaan niiden päämarkkina-alueelle mutkattomasti.
Viennin piristyttyä Suomi yltää eurooppalaisten verrokkimaiden kasvutahtiin, joskin pahasti myöhässä. Euroopan kysynnän merkitys säilyy suurena.
Sisämarkkinoiden kehittämistä tuleekin jatkaa määrätietoisesti. Samalla EU:n toimivaltaan kuuluvaa kansainvälistä kauppaa pitää pyrkiä edistämään voimakkaasti, protektionismin noususta huolimatta.
Usein keskeiset lähtökohdat unohtuvat, kun EU kohtaa haasteita ja Suomi puolestaan vaikeita valintoja omassa suhteessaan Euroopan unioniin.
Metsäteollisuus piti perusasiat mielessä, kun muotoilimme oman näkemyksemme EU:n kehittämisestä kiihtyvän, komission vetämän tulevaisuuskeskustelun keskellä. Julkaisimme sen tällä viikolla, kun alan yritykset kokoontuivat Brysseliin.
Miten EU:ta pitäisi kehittää? Entä miten suhtaudumme eri kehityskulkuihin?
Suomen tulee pyrkiä EU:n ytimeen, oli pitkään vastauksemme, jonka ympärille Suomi pyrki kasaamaan poliittista pääomaa. Turhan usein olimme hiljainen mallioppilas. Poliittista pääomaa Suomi kuitenkin käytti erityisesti eurokriisiin kärjistyessä.
EU-politiikan tiivistäminen yhteen hokemaan kävi lopulta mahdottomaksi. Entä jos EU:n ydin halkeaa? Entä jos Eurooppaan syntyy useita ytimiä? jouduimme viime aikoina kysymään.
Joka tapauksessa päättäjien eteen tulee nopealla aikataululla tärkeitä vaikuttamisen paikkoja, Brexit-neuvotteluista energia- ja ilmastopolitiikkaan. Ne ovat kaikki metsäteollisuudelle kohtalonkysymyksiä.
Metsäteollisuuden tulevaisuuden visio pohjautuu uusiutuvaan raaka-aineeseen ja kestävästi valmistettuihin sekä kierrätettäviin tuotteisiin. Laaja-alainen vastuullisuus säilyy toimintamme keskiössä.
Erityisesti EU:n päätösten pitää mahdollistaa metsien kestävä ja kasvava käyttö. Samalla on huomioitava jäsenvaltioiden erityispiirteet. Näin EU luo edellytyksiä kasvattaa ilmastomyönteisten ja kierrätettävien tuotteiden tuotantoa.
Lyhyesti sanottuna: EU:n tulee varmistaa yrityksille kilpailukykyinen ja vakaa, ennustettavan sääntelyn toimintaympäristö. Se kannustaa yrityksiä investoimaan, kasvamaan ja kehittymään Euroopassa.