Haastavasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta Suomi panostaa määrätietoisesti tutkimuksen ja kehittämisen (T&K) rahoituksen kasvattamiseen. Edellisellä vaalikaudella toimineiden parlamentaaristen TKI-työryhmien linjausten ja vuoden 2023 alusta voimaan tulleen T&K-rahoituslain mukaisesti, Suomi on sitoutunut kasvattamaan T&K-rahoitusta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoden 2030 loppuun mennessä. Tästä kokonaistavoitteesta kaksi kolmasosaa muodostuu yritysten rahoituksesta ja yksi kolmannes valtionrahoituksesta, jonka tulee siis olla 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoden 2030 lopulla. Tavoite on kansainvälisestikin kunnianhimoinen.
Suomessa tehdään korkeatasoista tiedettä ja tutkimusta, mikä on useasta syystä hyvin tärkeää. Talouskasvua ja muuta yhteiskunnallista vaikuttavuutta tavoiteltaessa on kuitenkin huomattava, että tutkimustulokset eivät muutu liiketoiminnaksi ja kasvuksi automaattisesti. Edes lupaavimmat tieteelliset läpimurrot eivät johda vaikuttavuuteen ilman toimivia mekanismeja tutkimuksen skaalaamiseen ja kaupallistamiseen.
Vähälle huomiolle onkin jäänyt se, että T&K-rahoituksen tavoite ja -laki koskevat nimenomaisesti tutkimuksen ja kehittämisen rahoitusta, ei koko TKI-kokonaisuutta. I-kirjan eli innovaatiot puuttuvat, vaikka kyseinen vaihe on ratkaiseva sen kannalta, muuttuvatko mittavat julkiset panostukset talouskasvuksi. Eri toimialat poikkeavat olennaisesti toisistaan sen suhteen, kuinka pitkä, kallis ja riskialtis matka tutkimustuloksista markkinoille on. Etenkin pääomavaltaisessa prosessiteollisuudessa, kuten metsäteollisuudessa, innovaatiovaiheeseen laskettava tutkimustulosten skaalaaminen, kuten demonstraatiolaitokset, vaativat merkittäviä investointeja. Yritysten riskiä jakamaan tarvittaisiin myös julkista rahoitusta.
Runsaat metsävarat, korkea osaaminen ja globaaleilla markkinoilla toimivat yritykset ovat tuoneet Suomelle vahvan aseman EU:n biotaloudessa. Metsäteollisuus on yksi Suomen tärkeimmistä vientialoista ja tuottaa huomattavan kotimaisen arvonlisän. Metsäbiotaloudella on merkittävä alueellinen ja työllistävä vaikutus, ja puupohjaisilla tuotteilla voidaan korvata fossiilipohjaisia tai muuten ympäristön kannalta haitallisia tuotteita.
Uusien biopohjaisten tuotteiden tie tutkimuslaboratorioista markkinoille on kuitenkin pitkä, kallis ja epävarma. Markkinoilla jo olevien fossiilipohjaisten ratkaisujen alhaiset hinnat pahentavat ongelmaa entisestään. Siksi myös kotimaisessa TKI- ja laajemmassa politiikassa on tunnistettava biotalouden erityispiirteet ja varmistettava alan tutkimustulosten skaalaaminen, uusien biopohjaisten tuotteiden markkinoille pääsy ja niiden kysyntään kannustava sääntely.
EU:ssa on jo tunnistettu strategisesti tärkeisiin ja usein pääomavaltaisiin toimialoihin liittyvät rakenteelliset haasteet. Komissio on useissa viimeaikaisissa aloitteissaan, kuten viime vuoden lopulla julkaistussa biotalousstrategiassa, korostanut tutkimustulosten skaalaamisen tärkeyttä ja siihen liittyviä ”kuolemanlaaksoja”. Näihin on ehdotettu EU-tason ratkaisuja, kuten tutkimusrahoituksen osittaista kytkemistä kilpailukykyrahastoon seuraavassa tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmassa.
Suomen heikko taloustilanne edellyttää yhteiskunnallista keskustelua kotimaan TKI-politiikan suunnasta, lyhenteen jokainen kirjain huomioiden. Kyse ei ole lisärahoituksen vaatimuksesta, vaan
rahoituksen kohdentamisen kriittisestä tarkastelusta siten, että koko innovaatioketju tulee aidosti katetuksi. Talouskasvun ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta on olennaista, että rahoitusta ohjataan myös skaalaamiseen ja kaupallistamiseen. Viimeaikainen EU-kehitys tarjoaa tähän selkeän mallin. Tämä ei ole perustutkimuksen väheksymistä, vaan vastuunkantoa siitä, että julkiset panokset muuttuvat myös kasvuksi, työllisyydeksi ja kilpailukyvyksi.
Mielipidekirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 30.1.2026.
