Uutishuone

Lausunnot

Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoituksen on perustuttava laatuun ja vaikuttavuuteen

Metsäteollisuus ry pitää Suomen kantaa EU:n Horisontti Eurooppa -puiteohjelmasta hyvin perusteltuna. Euroopan kilpailukykyä globaaleihin kilpailijoihin verrattuna heikentää innovaatiokuilu, eli vaikeus siirtää tutkimustuloksia teolliseen tuotantoon ja markkinoille. Horisontti Eurooppa -ohjelman ja kilpailukykyrahaston muodostama kokonaisuus on keskeinen keino tämän pullonkaulan poistamisessa.

Metsäteollisuus ry painottaa, että rahoituksen tulee kohdentua parhaisiin hankkeisiin niin sanotun excellence‑periaatteen mukaisesti. Lisäksi Metsäteollisuus ry nostaa esiin biotalouden keskeisen merkityksen Suomen ja EU:n kilpailukyvylle ja uudistumiselle sekä katsoo, että biotalouden tutkimusrahoitusta tulee vahvistaa tulevassa puiteohjelmassa.

LausunnotEuroopan unioniTutkimus ja innovaatiot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Marjaana Suorsa
Innovaatiopolitiikan päällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Kilpailun tavoitteena on luoda uusia, innovatiivisia ratkaisuja yritysten käyttöön sekä vahvistaa nuorten kiinnostusta matemaattis- luonnontieteellisiin (LUMA)-aineisiin.
Artikkelit

Metsäteollisuuden uusia tuotteita koskevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa jää usein vähemmälle huomiolle neljä keskeistä näkökulmaa: 1. Ilman markkinoita ei synny tuotantoa Kuulostaa

Uutiset
Petteri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi puitiin ilman yllätyksiä.
Uutiset

Product Development Path Makers – Tulevaisuuden Tiennäyttäjät -palkinnon vuoden 2026 kilpailukausi on käynnistynyt. Palkinto nostaa esiin projekteja, kokeiluja ja aloitteita,

Uutiset

Yrityksiltä odotetaan yhä enemmän tietoa tuotteidensa luontovaikutuksista. Biodiversiteetin mittaamiseen onkin viime vuosina kehitetty useita uusia menetelmiä, mutta yhteisiä standardeja ei

Artikkelit
Tiesitkö, että enemmistö metsäteollisuusyrityksistä harjoittaa innovaatiotoimintaa? Innovaatiopanostukset ovat myös kasvussa.