Uutishuone

Blogit

EU:n monivuotinen rahoituskehys – muutosta ilmassa!

Komissio antaa oman ehdotuksensa unionin uudeksi rahoituskehykseksi tulevan kesän aikana. Oman mausteensa keitokseen lyö Euroopan parlamentti, jonka oma-aloitemietintö määrittelee parlamentin prioriteetit ja odotukset vuoden 2027 jälkeiselle EU:n pitkän aikavälin budjetille. Tämä mietintö julkaistaan ennen komission ehdotusta.

Aluksi paljastus – asiat ovat muutoksessa. Ennakkotietojen perusteella politiikka- ja suoritusperusteista budjetointia on kaavailtu keskeiseksi osaksi tulevaa rahoituskehystä. Toteutuessaan tämä mullistaisi tuntemamme rahoituskehyksen täysin. Asiasta käytävä julkinen keskustelu on ollut vaimeaa, vaikka kyseessä lienee yksi suurimmista muutoksista unionissamme pitkään aikaan.

Komission ja parlamentin käytäviltä ja asiakirjalähteistä on tihkunut tietoa, jonka mukaan luvassa tosiaan on siirtyminen suoritusperusteiseen budjettiin. Siinä keskityttäisiin varojen hallinnoinnin sijaan politiikkatavoitteiden saavuttamisen seurantaan. Tuleekin heti mieleen kysymyksiä; kuka määrittelee tavoitteet, millä mittareilla niitä seurataan ja millä resursseilla.

Uudet omat varat ja mahdollinen uusi yhteinen EU-laina ovat keskeisiä kysymyksiä, jotka ovat tällä hetkellä esillä eri keskusteluissa.

Mitä eri eurooppalaiset toimijat seuraavalta budjetilta sitten haluavat? Euroopan parlamentin jäsenillä on halua huomioida budjetissa unionin itäisten ulkorajojen tilanne. Olisiko tähän yhtenä työkaluna esimerkiksi erillinen itärajarahasto reunavaltioiden tarpeisiin?  Vallitsevan maailmanpoliittisen tilanteen takia varautuminen ja puolustus korostuvat. Politiikkamuutokset Yhdysvalloissa puolestaan herättävät vanhaa mannerta siihen, että kilpailukyvyn vahvistaminen on olennaista.

Parlamentin käytäväkeskusteluissa on lisäksi ollut esillä toimia, joiden avulla monivuotisen rahoituskehyksen avulla saataisiin liikkeelle yksityistä rahaa. Myös unionin laajentuminen on mukana keskusteluissa.

Uudet omat varat ja mahdollinen uusi yhteinen EU-laina ovat keskeisiä kysymyksiä, jotka ovat tällä hetkellä esillä eri keskusteluissa. Horisontaaliset tavoitteet, kuten ilmasto, biodiversiteetti, sukupuolten tasa-arvo, kilpailukyky ja varautuminen, ovat lisäksi elementtejä, joiden sisällyttämisestä budjettiin pohditaan eri poliittisten ryhmien välillä.

Vallitsevien tietojen valossa yhteisvelka, mikäli sitä tulee, tulisi käyttää vain Ukrainan auttamiseen. Vaikka yleinen konsensus on Ukrainan puolella, tämä tulee siitä huolimatta olemaan vaikea keskustelu jäsenmaissa.

Paineet muokata tulevaa rahoituskehystä ovat ilmeiset ja muutoksia on varmasti luvassa. Kysymys on nyt se, että miten me Suomessa voimme täysimääräisesti hyödyntää muutoksen tarjoamat pelinpaikat.‍

Euroopan unioni

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Atte Isoaho
Edunvalvontakoordinaattori

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Uutiset
Suomen ennestäänkin pitkä logistinen takamatka uhkaa kasvaa tieverkon rapautuessa.
Pääekonomistin uutiskirjeet
Pintaa syvemmältä – pääekonomistin katsaus metsäteollisuuden ajankohtaisiin aiheisiin.
Uutiset

Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä metsäteollisuuden toimintaympäristö pysyi haasteellisena ja markkinakysyntä vaimeana. Makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus sekä kansainvälisen kaupan häiriöt vaikuttivat

Tilastot

Valtaosa metsäteollisuuden tuotannosta menee vientiin, ja sen osuus Suomen tavaraviennistä on ollut keskimäärin 19 % vuodesta 2016 alkaen. Vientimäärät vaihtelevat

Tilastot

Metsäteollisuuden tuotantomäärät vaihtelevat kvartaaleittain. Vaihteluun vaikuttavat monet tekijät, kuten globaali taloustilanne, kuluttajakäyttäytyminen sekä kotimaisten tuotantolaitosten kilpailukyky. Lisäksi tuotantomäärissä näkyvät huoltoseisokit