Uutishuone

Blogit

EU kiirehtii koronakriisin keskellä uusia kestävän rahoituksen kriteerejä – Metsien rooli tulee ymmärtää oikein

EU jatkaa ympäristökriteerien laatimista rahoitusalan käyttöön nopealla aikataululla. Työssä tulee ottaa aiempaa paremmin huomioon kestävän metsänhoidon merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.

Ensimmäinen, maaliskuussa julkaistu kriteeriehdotus koskee lähinnä niitä toimialoja, joiden toimilla voidaan eniten hillitä ilmastonmuutosta ja edesauttaa siihen sopeutumista. Siksi metsätalous on mukana tarkastelussa ja tästä syystä niin sanottu luokitusjärjestelmä vaikuttaa myös metsäteollisuuteen.

Aktiivinen metsähoito mahdollistaa hiilivaraston kasvun metsissä, mikä edistää ilmastonmuutoksen hillintää. Lisäksi se auttaa metsiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen pienentämällä metsätuhojen aiheuttamia riskejä, kuten metsäpaloihin tai tuholaisiin liittyviä riskejä. Samalla metsäteollisuuden käyttöön syntyy kestävää ja uusiutuvaa raaka-ainetta. Sen avulla voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.

EU:n pitäisi varmistaa, että uudet ympäristökriteerit kestäville sijoituskohteille toimivat käytännössä. Kriteerien tulee olla ymmärrettäviä, ettei niitä käyttävissä yrityksissä synny hämmennystä siitä, minkälaista toimintaa varten voidaan kriteerien perusteella hankkia vihreää rahoitusta. Niiden soveltaminen ei myöskään saa synnyttää turhaa hallinnollista taakkaa.

Investointeja tekevät ja rahoitusta miettivät yritykset tarvitsevat ennustettavuutta, sillä hankkeiden vieminen eteenpäin kestää pitkään. Tästä syystä kriteerien tulisi olla johdonmukaisia muun EU-sääntelyn kanssa.

Kun koronakriisi alkoi, moni saattoikin ajatella, että monimutkaisessa, perusteellista valmistelua vaativassa sääntelyssä otetaan aikalisä. EU:ssa asia nähdään kuitenkin toisin. Sen mukaan pandemia pikemmin korostaa tarvetta uudelle sääntelylle, joka voisi lisätä kestävyysnäkökohtien ottamista huomioon rahoitusmaailmassa. Näin sääntely edistäisi ilmastonmuutoksen hillintää ja EU:n muita ympäristötavoitteita. Jos ympäristötavoitteisiin päästään, yhteiskunnat olisivat EU:n mukaan valmiimpia toimimaan esimerkiksi pandemian kaltaisten riskien kanssa.

EU:n toimien lähtökohtana pitää olla kestäviin investointeihin kannustaminen. Tarvitsemme tasapainoista sääntelyä, joka tukee EU:n tavoitteita sopusoinnussa yritysten tarpeiden kanssa. kestäviin investointeihin kannustaminen. Tarvitsemme tasapainoista sääntelyä, joka tukee EU:n tavoitteita sopusoinnussa yritysten tarpeiden kanssa. Uudet kriteerit voidaan ja tulee rakentaa tältä pohjalta. Metsien rooli pitää mutkikkaassa kokonaisuudessa ymmärtää oikein.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Juha Roppola
Asiantuntija, talouspolitiikka (vanhempainvapaalla)

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä