Tarkastellaanpa tilannetta metsäteollisuuden näkökulmasta.
Rikkidirektiivi astuu voimaan vuonna 2015. Kustannustaakka metsäteollisuudelle vähintään 200 miljoonaa euroa vuodessa, sanokoot ruusuisemman tulevaisuuden uneksijat mitä tahansa. Välittömästi kustannuksiin vaikuttavia kompensaatioita valtiolta – mikäli kattava työmarkkinasopimus syntyy – rataveron poisto ja väylämaksun puolittaminen, nämä vuosille 2015 – 2017. Vuosihyöty metsäteollisuudelle vajaa 20 miljoonaa euroa. Tästäkin pitää olla kiitollinen, mutta totuus on, että miinukselle jäädään yli 180 miljoonaa vuodessa. Tällä erää näköjään se siitä rikkidirektiivikompensaatiosta.
Vuoden 2014 alussa hallituksen kaavailun mukaan astuu voimaan uusi valtiollinen voimalaitoksille suunnattu vero, paremminkin tunnettu nimellä windfall-vero. Hallitusohjelman mukaan sitä piti kerätä 170 miljoonaa vuodessa. Kevään kehysriihessä veron määrää pienennettiin 50 miljoonaan. Siitä ruusuja päättäjille. Mutta ei siitä, että viime viikolla ei tehty viisasta päätöstä vetää koko windfall-veron ylle lopullisesti raksit. Metsäteollisuuden lisätaakaksi uhkaa jäädä 15 miljoonaa vuodessa.
Eikä tässä vielä kaikki. Myös säädöspuolella eletään mielenkiintoisia aikoja. Ympäristönsuojelulain aihio hehkuu valmisteluvaiheessa. Sinne on tyrkyllä lainsäädäntöä, joka heikentäisi turpeen tulevaisuuden näkymiä. Turve on merkittävä polttoaine metsäteollisuudessa, ja sen korvaaminen johtaa lisäkustannuksiin. Ja jos turpeen asemaa heikennetään, lisääntyy kivihiilen poltto. Tai puun poltto. Kyllä puuta metsässä riittää, sanotaan. No kyllä, mutta reaalimaailmassa vaan käy helposti niin, että kilpailu puusta energiatuottajan ja metsäteollisuuden välille kiihtyy ja puun hinta nousee. Mikä puolestaan tukaloittaa tehtaiden tilannetta entisestään.
Kaikki nämä lisäkustannukset ja tulevaisuuden uhat käyvät kalliiksi metsäteollisuudelle. Ja tätä kautta koko yhteiskunnalle. Kyse on siitä, mitkä tehtaat käyvät. Ja mitkä seisovat. Ja pysähtyykö joku tehdas kokonaan. Nykytuotannon kilpailukyvyn heikentäminen vaikuttaa myös tulevaisuuden uusien tuotteiden kehittämiseen. Tutkimus, tuotekehitys ja kaupallistaminen, kaikki tämä vaatii rahaa. Ja se raha pitää saada elinvoimaisesta nykytuotannosta.
Eikö päättäjä sitten ole saanut mitään hyvää aikaiseksi?
Kyllä on. Kiitos rekkojen mittojen ja massojen korotusmahdollisuudesta, se parantaa kuljetusten kustannustehokkuutta. Ja kiitos määrärahoista liikenneinfraan. Samoin kiitos panostuksesta nesteytettyyn maakaasuun. Se laventaa polttoainevalikoimaa maalla ja merellä, joskin vasta muutaman vuoden päästä. Ja kiitos yhteisöveron alennuksesta, joskin siitä olisi voinut osan lohkaista nyt torsoksi jääneeseen rikkidirektiivikompensaatioon.
