Uutishuone

Uutiset

Budjettiriihen laihat päätökset kasvattavat huolta huomisen hyvinvoinnista

Talouden kestävää kasvua, uudistumista ja työllistymistä tukevat päätökset jäivät hallituksen budjettiriihessä tekemättä. Metsäteollisuus kantaa huolta julkisen talouden raskaan velkaantumisen luomasta kasvavasta epävarmuudesta ja pitkän aikavälin teollisuuspoliittisen linjan puutteesta.

Maamme hallituksen budjettiriihi päättyi odotetun laihoin tuloksin. Hallitus ei kyennyt tekemään ratkaisuja, joilla palautettaisiin uskottavuus vastuulliseen talouspolitiikkaan. Tarvittavat päätökset maamme julkisen talouden tasapainottamisesta, kuten myös aidot työllisyystoimet lykkääntyvät.

– Jatkuva ja voimakas julkinen velkaantuminen heikentää maassamme toimivien yritysten toimintaympäristön ennustettavuutta,Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

Hallitus ei budjettilinjauksissaan huomioinut vahvaa talouden nousukautta, ja mahdollisuudet tarttua tarvittaviin rakenteellisiin uudistuksiin jätettiin käyttämättä. Todelliset kannusteet työntekoon,yritystoimintaan ja investointeihin jäivät heikoiksi. Sen sijaan julkisella velkarahalla työllistäminen jatkuu.

– Nousukaudella tulisi tehdä tarpeellisia rakenteellisia uudistuksia ja vahvistaa työllisyystoimia. Jos edes vahvan nousukauden aikana ei kyetä rahoittamaan valtion menoja ilman pelottavan nopeaa velkaantumista,miten meidän käy uusien talous- tai ympäristöshokkien iskiessä, Jaatinen kysyy huolestuneena.  

Budjettiesityksestä puuttuu pitkän aikavälin teollisuuspoliittinen linja. Teollisuus tarvitsee vakaan ja pitkälle kurottavan, kannustavan näkymän tulevaisuuteen. Samalla on pidettävä huoli siitä, ettei teollisuuden kilpailukykyä ja Suomen houkuttelevuutta sijoituskohteena heikennetä.

Myönteisenä talousarvioesityksessä voidaan pitää osaavan työvoiman saatavuuteen esitettäviä parannuksia. Näitä ovat esimerkiksi korkeakoulujen lisäaloituspaikkojen rahoitus, ammatillisen koulutuksen opetushenkilökunnan lisärahoitus sekä ulkomaalaisten osaajien lupajärjestelyjen nopeuttaminen.

InvestoinnitKilpailukykyKoulutusOsaaminenTalouspolitiikkaTeollisuuspolitiikka

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Timo Jaatinen
Toimitusjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Artikkelit
Metsäteollisuus on maamme merkittävimpiä vientialoja ja työllistäjiä.
Blogit
Yhdysvallat muokkaa nyt globaalia pelikenttää luoden epävarmuutta myös metsäteollisuuden toimintaympäristöön.
Uutiset
Paperin ja kartongin tuotantomäärät kääntyivät viime vuonna kasvuun niin Suomessa kuin Euroopassakin.