Harmaana maanantaiaamuna Helsingin rautatientorille on parkkeerattu valkovihreä rekka ja sen liepeille on pystytetty metsäalan toimijoista koostuva telttakylä. Rekka mainostaa Bioaikakiertuetta ja on pakko mennä katsomaan, mitä se bioaika oikein on. Jätteiden kierrätystä? Bioenergiaa? Hirrestä rakennettu koulu? Vähän niitäkin, mutta bioaika kertoo paljon isompaa tarinaa metsien merkityksestä.



Bioaikakiertueelle on nyt tilausta, sillä se taustoittaa käytännön esimerkein, mistä metsien käyttöön perustuvassa biotaloudessa on kyse. Metsien käyttöä koskevassa keskustelussa mielipiteet jakaantuvat jyrkästi ja se kuuluisa kultainen keskitie on päässyt pahasti unohtumaan. Siitä ollaan yhtä mieltä, että fossiilisten raaka-aineiden käyttöä on merkittävästi vähennettävä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Samalla termit menevät iloisesti sekaisin. Esimerkiksi sellua on arvosteltu lyhytkestoiseksi tuotteeksi, mutta eihän sellu ole lopputuote, vaan paperin ja kartongin raaka-aine, jota käytetään esimerkiksi pyyhkimistuotteissa. Aika harva olisi valmis vaihtamaan wc- tai kasvopaperin teräksestä tai muovista valmistettuun. Ainakin se olisi epämiellyttävää.

Kotimaisessa keskustelussa on peräänkuulutettu puurakentamisen edistämistä ja totta onkin, että puurakenteet ovat erinomainen keino sitoa hiiltä ilmakehästä. Puuta uusiutuvana materiaalina kannattaa kuitenkin hyödyntää moniin eri loppukäyttökohteisiin, sillä metsät kasvavat Suomessa selvästi enemmän kuin niitä hyödynnetään. Esimerkiksi yhteen puukerrostaloon käytettävä määrä puuraaka-ainetta syntyy kasvukaudella muutamassa minuutissa.

Bioaikakiertue kertoo myös, miten metsien käytöllä vastataan yhä voimistuviin megatrendeihin, esimerkiksi niukkeneviin vesivaroihin.

Tekstiilien raaka-aineena käytetään jatkossa entistä enemmän puukuitua, sillä sen vesijalanjälki on vain murto-osa puuvillan käyttöön verrattuna.

Meillä Suomessa on hyvin hoidetut metsät ja maailmanluokan metsäosaaminen. Puun käyttöä ei kannata nähdä uhkana vaan mahdollisuutena ja metsien käytön kestävyydestä huolehtiminen on korkealla metsätoimijoiden agendalla.

Biopolttoaineella kulkeva rekka kiertää ympäri Suomea sadan pysähdyksen taktiikalla aina kesäkuun alusta joulukuulle. Kiertueaikataulun löydät osoitteesta www.bioaika.fi.

Tervetuloa tutustumaan bioaikaan, joka Suomi 100 vuotta -teeman mukaisesti tehdään yhdessä!