Avohakkuut ja jatkuva kasvatus nähdään usein metsänhoidon ainoina vaihtoehtoina. Käytännössä metsissä tehdään paljon muutakin kuin avohakkuuta ja jatkuvan kasvatuksen hakkuita.
Suomessa vuosittainen avohakkuuala on 0,5–0,7 prosenttia koko metsäpinta-alasta. Hakkuuaukot ovat verrattain pieniä, keskimäärin vain 1,4 hehtaaria. Suomessa ei ole pelkoa aavikoitumisesta tai maanvyöryistä avohakkuun jälkeen. Suomen metsille on luontaista uusiutua avovaiheen kautta joko metsäpalon tai myrskyjen avulla. Metsän uudistuminen kaipaa avonaista alaa.
Jatkuvassa kasvatuksessa puita kaadetaan yksittäin sieltä täältä, jolloin avohakkuualaan verrattuna saman puumäärän kokoon saamiseksi joudutaan käsittelemään arvioiden mukaan ainakin kaksi kertaa suurempi metsäala. Samalla alueella joudutaan myös käymään useammin, jolloin korjuuvaurioiden riski kasvaa. Puunkorjuun kustannus nousee ja metsänomistajan saama kantohinta jää pienemmäksi. Avohakkuussa vastaava puumäärä voidaan korjata pieneltä alalta, metsänviljelyllä saavutetaan nopea uudistuminen ja samalla voidaan hyödyntää metsänjalostuksen merkittäviä tuloksia, jopa 15–20 prosentin lisäkasvua sekä laadun paranemista.
Suomessa avohakkuiden jäljiltä ei synny puupeltoja. Siitä pitävät huolen maaston vaihtelevuus sekä viljeltyjen taimien sekaan syntyvät eri puulajien luonnontaimet. Luonnontaimia syntyykin etenkin rehevämmän kasvupaikan aukealle moninkertaisesti. Lisäksi on tärkeää muistaa, että uudistaminen tapahtuu Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvilla puulajeilla.
Jatkuva kasvatus suosii varjoa sietävää kuusta. Avointen alojen kasvit ja eläimet eivät peitteisessä metsässä viihdy. Männyn ja koivun uudistuminen huononee ratkaisevasti ja jatkuvan kasvatuksen alueet muuttuvat vähitellen puhtaiksi kuusikoiksi. Jos metsikön puulajia on vaihdettava tuholaisten takia, on avohakkuu ainoa vaihtoehto.
Avohakkuiden ansiosta Suomen metsät ovat hiilinielu: vanha puusto vaihtuu nuoreen ja aktiivisessa kasvuvaiheessa olevaan puustoon. Hiilen sidonta on suorassa suhteessa puuston kasvuun. Mitä heikommin puusto kasvaa, sitä vähäisempi on hiilensidonta.
Monimuotoisuutta vaalitaan, oli sitten kyse jatkuvasta tai jaksollisesta kasvatuksesta. Talousmetsien luonnonhoitotoimista keskeisiä ovat muun muassa arvokkaiden elinympäristöjen turvaaminen, säästöpuiden jättäminen, kuolleen puun säilyttäminen, puulajivalikoiman ylläpito sekä hallittu tulen käyttö. Kaikki nämä huomioidaan yhtä lailla metsänkäsittelymenetelmästä riippumatta.
Suomessa tulee jatkossakin sallia monipuolinen valikoima metsänkäsittelytapoja, jotta voidaan valita kullekin metsikölle sopivimmat metsänhoidon menetelmät.
Lue lisää: Erilaisista hakkuutavoista voi lukea kattavan kuvauksen esimerkiksi tästä forest.fi-artikkelista.
