Uutishuone

Artikkelit

Ammattikortit kertovat metsäteollisuuden ammateista

Metsäteollisuudessa tarvitaan muun muassa metsäkoneen- ja puutavara-autonkuljettajia sekä esimerkiksi puurakentamisen, prosessiteollisuuden, biotuotetekniikan, kemiantekniikan, muotoilun, viestinnän ja kaupallisen alan koulutettuja ammattilaisia.Metsäteollisuusyritykset ovat suomalaisista yrityksistä kansainvälisimpiä, joten alalla on tarjolla monia mielenkiintoisia työtehtäviä ja uramahdollisuuksia myös ulkomailla.Oheisten ammattikorttien avulla voit tutustua metsäteollisuuden eri työtehtäviin, joita tarvitaan, jotta metsässä kasvavat puut päätyvät erilaisiksi tuotteiksi, kuten tuoleiksi tai maitotölkeiksi. Kortista pystyy seuraamaan, mihin kohtaan valmistusprosessia kyseinen työtehtävä sijoittuu. Kortin otsikkona on ammattiryhmä, josta esitellään yksi ammatti. Todellisuudessa ammattien kirjo on paljon suurempi. Jokaisessa kortissa onkin mainittu myös joitakin muita ryhmään kuuluvia ammatteja ja mahdollisia koulutusvaihtoehtoja.Mahdollisuuksien metsä -kampanjassa mukana olevat koulut saavat ammattikortit myös painettuina metsäteollisuuden tuotteita esittelevän salkun mukana.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 6,2 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on 24 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana.
Blogit
Monimuotoisuustiekartta on osa meidän vahvaa tietopohjaamme, pitkää monimuotoisuustyömme historiaa ja kasvavaa joukkoa konkreettisia tekoja, joiden varaan rakentaa tulevaisuutta.
Blogit
PEFC Forest Forum kokosi yhteen osallistujia 40 eri maasta, joita kaikkia yhdisti sama tavoite: kestävä metsätalous.
Artikkelit
Suomen vaikutus ilmastonmuutoksen torjuntaan maksimoidaan, kun vientiteollisuudella on kilpailukykyiset mahdollisuudet tuottaa globaaleja ilmastoratkaisuja.
Artikkelit
Talous- ja teollisuuspolitiikan tehtävänä on luoda vientiteollisuudelle edellytykset menestyä globaalissa kilpailussa.
Uutiset
Korkea raakapuun hinta on hyvä asia metsänomistajille, mutta pitkällä aikavälillä on kaikkien etu, että raaka-aineen hinta on kilpailukykyinen.